Suomen epidemia 9.4.2021: pääsiäinen näyttää toimineen loman tavoin: tartuntojen väheneminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Kuitenkin myös testien määrä vähenee nopeasti.
1/x
THL:n raportoinnin tunnettu viive on ruvennut kasvamaan, vaikka koko maan tartuntojen luvut ovatkin pienentyneet. Nousu on tapahtunut pääsiäisviikolla ja sen jälkeen.
2/x
Tänään THL ilmoitti 419 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja otti kiinni raportoinnin viivettä 8 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä = 419-8=411 (punainen viiva).
3/x
Positiivisten osuus on ollut pääsiäisen aikana selvästi koholla (kuvassa on luvut toiseen pääsiäispäivään 5.4. asti). Jos myös seuraavien päivien luvut ovat yhtä korkealla, niin epidemian laantuminen johtuu pääasiassa siitä, ettei ole testattu. Mutta seurataan tilannetta.
4/x
Testien määrä on vähentynyt 15 prosenttia palmusunnuntain 28.3. jälkeen, ja on nyt 24 prosenttia 17.3. huipun alapuolella. (Nyt olisi varmaan tilaa testata/seuloa oireettomia.)
5/x
Sairaanhoitopiirien tartuntojen viikoittainen muutos oli minimissään toisena pääsiäispäivänä 5. huhtikuuta. Tartuntojen määrä tulee todennäköisesti hieman nousemaan, kun testeissä ruvetaan käymään enemmän.
6/x
Kaikkien ikäryhmien kasvuluvut ovat lähteneet laskemaan palmusunnuntain (28.3.) viikonlopusta alkaen. Vaikka testien määrä on vähentynyt, niin positiivisten osuus on kuitenkin tullut alas. Kiirastorstai oli 1. huhtikuuta.
7/x
Ylläolevassa kuvassa näkyy, miten alle 20-vuotiaiden tartuntojen väheneminen hidastui 9.4. koko maassa. Tämä johtuu siitä, että HUS:n alueella alle 20-vuotiaiden tartuntojen väheneminen pysähtyi 9.4.
8/x
Suomessa 0-4 -vuotiaiden tartunnat lähtivät nousemaan ja lähikoulussa olevien 5-9 -vuotiaiden tartuntojen lasku pysähtyi 9.4. Suurimmaksi osaksi etänä olevien 10-14 -vuotiaiden ja 15-19 -vuotiaiden tartunnat vähenivät edelleen.
9/x
HUS:n alueella etäopetuksessa olevien 10-19 -vuotiaiden tartunnat vähenivät edelleen 9.4., kun taas lähiopetuksessa ja päiväkodissa olevien 0-10 -vuotiaiden tartunnat rupesivat kasvamaan 9.4.
10/x
Kun otetaan huomioon
1) HUS.n raportoinnin viive (noin 2 päivää) (tartuntatautirekisteri)
2) ikäkausiraportoinnin lisäviive (noin 1.2 päivää)
niin HUS:n alueella alle 10-vuotiaiden tartunnat rupesivat todellisuudessa kasvamaan arviolta tiistaina 6.4.
11/x
Valtioneuvoston 8.4. muistion mukaan 13-15 -vuotiaiden 7 päivän ilmaantuvuus saavutti huippunsa 13.3. ja lähti laskemaan seuraavana päivänä 14. maaliskuuta. Sivu 24.
12/x

stm.fi/documents/1271…
Kun tästä päivästä (14.3.) vähennetään 5 päivän itämisaika ja THL:n raportoinnin viive (3 päivää), saadaan:

13-15 -vuotiaiden ilmaantuvuus saavutti huippunsa viimeisenä koulupäivänä ja lähti laskemaan heti seuraavana päivänä.
13/x

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

10 Apr
Tämä Helsingin Sanomien artikkeli sisältää useita virheellisiä väitteitä, mukaanlukien otsikon pääväite.
1/x

#FactCheck

web.archive.org/web/2021041000…

hs.fi/tiede/art-2000…
Väite 1 (ei pidä paikkaansa): "Kestää aikansa ennen kuin kontaktien väheneminen näkyy tartuntakäyrissä."
2/x

#FactCheck

web.archive.org/web/2021041000… Image
Etäkoulun vaikutus tartuntojen kehitykseen näkyi heti seuraavana päivänä. Tämän voi helposti havaita STM:n ja THL:n 8.4. pitämän tilannekatsauksen materiaaleista. Sitä ei vaan ehkä sanottu ääneen. Sivu 24.
3/x

Read 4 tweets
8 Apr
Väitän: sen taustalla, että edelleenkään ei haluta myöntää sitä että korona leviää kouluissa ja päiväkodeissa, on THL:n Tegnelliltä helmikuussa 2020 saama strategia antaa lasten sairastaa korona ja saada sitä kautta immuniteetti.
1/x

Tätä tarkoitusta palvelemaan on rakennettu jäljitysmekanismi, joka - aina kun mahdollista - osoittaa tartunnan lähteen olevan jossain muualla kuin koulussa tai päiväkodissa.
2/x

Lapsilla todettujen tartuntojen määrä pyritään minimoimaan. Testaus ei ole välttämätöntä.
3/x

thx @AnuRuhanen Image
Read 7 tweets
8 Apr
Suomen epidemia 8.4.2021: tartuntojen määrät ovat ruvenneet kasvamaan useassa sairaanhoitopiirissä pääsiäisen jälkeen. Luvuissa on edelleen normaalia enemmän viivettä.
1/x Image
Tänään THL ilmoitti 426 tartuntaa, poisti yhden ja raportoinni viive kasvoi 53 tartunnalla. Muuttumattomalla viivellä laskettu tartuntojen määrä (480) nousi pääsiäisen aallonpohjasta.
2/x Image
Testien määrän putoaminen hidastui. Nyt pudotusta on 17.3. jälkeen tullut 18.2 prosenttia, kun jouluna pudotus oli 52 prosenttia.
3/x Image
Read 9 tweets
8 Apr
Kallion koulussa oli aikavälillä 21.2.-28.3. yhteensä 8.9 kertaa niin paljon tartuntoja kun Helsingin kaupungissa keskimäärin samalla aikavälillä.
1/x
Lasketaan vähän.
Kallion koulussa oli 45+4 tartuntaa ja 500 oppilasta 36 päivän aikana (21.2.-28.3.). 14 päivän ilmaantuvuudeksi saadaan:
(45+4)/500 x (14/36) = 3.81 prosenttia = 3810
2/x

Vertailun vuoksi: tämä 3810 ilmaantuvuus (Kallion Koulu aikavälillä 21.2.-28.3.) on
- 3.6 kertaa niin paha kuin Helsingin pahimmalla alueella (Puotila)
- 4.1 kertaa niin paha kuin Helsingin toiseksi pahimmalla alueella (Puotila)
3/x Image
Read 11 tweets
3 Apr
Suomen epidemia 3.4.2021: tartuntojen määrä laskee nopeasti (osasyynä varmasti testauksen vähäisyys). 8.3. voimaan tulleet rajoitukset toimivat: yli puolet maaliskuun noususta on nyt saatu eliminoitua. Satakunnassa ilmaantuvuus nousee.
1/x Image
Tänään THL ilmoitti 422 tartuntaa, poisti 8 ja raportoinnin viive kasvoi 6 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä on 422+8+6=436 (punainen viiva).
2/x Image
7-9 luokkien lähiopetuksen viimeinen päivä oli 5.3. Kouluikäisten tartunnat kasvoivat 10.3. asti (vaihe 1). Viiden päivän itämisajalla korjattuna kouluikäisten tartuntojen kasvu rupesi hidastumaan seuraavana päivänä (vaihe 2) (5.3. + 5 +1 = 11.3.).
3/x Image
Read 14 tweets
2 Apr
Suomen epidemia 2.4.2021: tartuntojen väheneminen jatkuu. Tänään 7 päivän ilmaantuvuus laski 1.1 prosenttia (-28% kuukaudessa tällä vauhdilla). Itä-Savossa ilmaantuvuus nousee, mutta kaikissa Etelä-Suomen suurissa sairaanhoitopiireissä ilmaantuvuus laskee.
1/x
Tänään THL ilmoitti 566 tartuntaa, poisti yhden, ja tunnettu raportoinnin viive pieneni 16 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä on 551 (punainen viiva).
2/x
Sairanhoitopiirien 7 päivän muutoksissa tapahtuneet muutokset ovat olleet 16.3. jälkeen negatiivisia. Pirkanmaalla tartuntojen muutos on ollut negatiivinen viimeisen 3 päivän ajan.
3/x
Read 21 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!