Thread by @TimoStewart

Eilinen @PaavoTeittinen artikkeli Suomen pitkästä Nato-tiestä oli hyvin kiinnostava. Nostan tässä yhtä näkökulmaa, joka siinä jäi vähille: yleinen mielipide, sen muotoutuminen yhteiskunnallisen keskustelun kautta, sekä median ja tutkijoiden rooli siinä.
1/
hs.fi/politiikka/art…

Ensin pieni kertaus, jos sallitte.

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022, Nato-jäsenyyden kannatus oli Suomessa ollut 1990-luvulta lähtien jatkuvasti matalaa ja vastustus melko korkeaa.
2/

Silloin tällöin selvitettiin Nato-jäsenyyden kannatusta siinä tapauksessa, että valtiojohto asettuisi puoltamaan sitä. Tällä olikin merkitystä, vaikkakin melko rajallisesti.
3/

Joissain mielipidekyselyissä päästiin valtiojohdon puollon kanssa niukkaan enemmistöön, kuten maaliskuussa 2014 (heti Krimin valtauksen jälkeen). Tuolloin 53% sanoi tukevansa valtiojohdon ratkaisua, jos se päätyisi Naton kannalle.
4/
verkkouutiset.fi/a/verkkouutise…

Etenkin tämä valtiojohdon päätöksestä riippuva hyväksyntä oli kuitenkin hyvin altis heilahteluille, kuten näistä 2018 tehdyistä mittauksista näkee.
Selkeää ja vakaata enemmistöä ei oikein tahtonut löytyä Naton taakse edes presidenttivetoisesti ennen kevättä 2022.
5/

Presidentti Niinistö avaa lyhyesti tätä yleisen mielipiteen tai oikeammin siihen linkittyvän parlamentaarisen kannatuksen merkitystä omalle ajattelulleen myöskin Teittisen tekemässä jatkojutussa. Sekin kannattaa lukea.
6/
hs.fi/politiikka/art…

Niinistö arvioi, ettei Nato-jäsenyydelle välttämättä olisi riittävää kannatusta. Jos kansalaiset laajasti vastustaisivat, tämä kyllä näkyisi poliittisessa prosessissa.

"Kuoleman suudelma" olisi presidentin tuki, joka ei johtaisi jäsenyyteen. Sen jälkeen oltaisiin jumissa.
7/

Niinistön huoli on ymmärrettävä. Voi tietysti ajatella, että johtajan vastuulla on johtaa, mutta epäonnistumisen riskit olivat tässä todellisia.

Voi vain kuvitella miten asiat olisivat menneet, jos Nato-jäsenyyden kannatus olisi jo 90-luvulla ollut korkeampi. Mutta ei ollut.
8/

Suomessa pyörittiin vuosikausia kehää. Valtiojohto (osa heistä) odotti, että kansalaiset ja sen myötä puolueet ryhtyisivät kannattamaan Nato-jäsenyyttä itsenäisesti. Osa kansalaisista odotti, että valtiojohto kertoo mitä asiasta pitäisi ajatella.
9/

Ne suomalaiset, joilla oli asiasta parhaat tiedot, suhtautuivat sillä välin keskimäärin muita positiivisemmin Nato-jäsenyyteen. Tästä esimerkkeinä ainakin upseerikunta ja diplomaatit.

Tälläkään ei ollut sanottavaa merkitystä yleiseen kannatukseen.
10/

Putinin Venäjän valmiudesta käydä sotaa naapureitaan vastaan saatiin hyvin konkreettisia esimerkkejä jo aiemmin. Ukrainan sota alkoi 2014.

Silläkään ei ollut sanottavaa merkitystä Nato-jäsenyyden yleiseen kannatukseen.
"Tilannekuva laahasi perässä".
11/
hs.fi/politiikka/art…

Tilannekuvan laahaaminen näkyi kaikenlaisessa älyllisessä jonglöörauksessa. Hauska detalji Teittisen jutussa oli tämä lainaus kenraali Arto Rädyltä. Näitä Venäjän toimintaa 2014 parhain päin selitteleviä kommentteja tosiaan kuuli tuolloin ja myöhemminkin yhdeltä jos toiselta.
12/

Nyt paljon merkittävämpää kuin yksittäisten Nato-kantojen kaivelu olisi laajempi yhteiskunnallisen keskustelun tarkastelu. Sen kannalta olennaista ei ole Nato-kantojen muuttuminen, vaan ylipäänsä mahdollisuudet olla eri mieltä ja haastaa rakentavasti.
13/

https://twitter.com/ErkkaRailo/status/1665629816295497728?s=20

Ikävä fakta viimeisten vuosikymmenien ajalta on, että Nato-jäsenyys (ja #turpo ylipäänsä) eivät pääsääntöisesti ole olleet rakentavan keskustelun kohteena. Sillä oli vaikutuksensa ja se oli huono.

Keskustelusta keskusteleminen on yleensä aika ankeaa, mutta yritän nyt silti.
14/

On ymmärrettävää, että valtiojohdolla on oma harkintansa siitä, mitä voi ja kannattaa julkisuudessa revitellä. Monesti on viisasta olla tietyistä aiheista hiljaa. Poliitikoille ylipäänsä voi muodostua intressejä olla mieluummin puhumatta tietyistä aiheista. Tämä on ihan ok.
15/

Sekin on ehkä ymmärrettävää, vaikkakin ikävää ja aika halpamaista, että poliitikot pyrkivät kuristamaan orastavaa keskustelua alkuunsa kyykyttämällä verbaalisesti virallisilta poluilta poikkeavia.

Se on ok, koska vireässä demokratiassa tälle on vastavoima. Se on media.
16/

Keskustelun tyrehdyttämisen, hyssyttelyn, tylyttämisen, epärationaalisilla argumenteilla ratsastamisen ja kaikenlaisen olennaisen ympärillä hipsuttelun ei yksinkertaisesti pitäisi onnistua. Ei ainakaan pitkään.

Hissuttelu ei myöskään ole kansallinen etu. Päinvastoin.
17/

Kun nyt kerran perataan mitä tapahtui, niin myös tutkijoilla ja toimittajilla on tästä syystä peiliin katsomisen paikka.

Mitä voimme tehdä jatkossa paremmin, jotta yhteiskunnallinen keskustelu ja sen myötä näkemykset ja päätöksenteko voivat pohjautua punnittumpaan tietoon?
18/

On myös tärkeä kuunnella niitä, jotka uskaltavat haastaa vallitsevat viisaudet ja miettiä kriittisesti, onko se kulloinkin perusteltua vai ei.

Aiemmin Naton puolustajat saivat raippaa. Nyt Naton vastustajat joutuivat samaan rooliin äkkikäännynnäisten kovistelemina. Ei näin.
19/

Hiukan puutteellinen keskustelukulttuurimme ei muuttunut mihinkään, kun liityimme Natoon. Mutta sen olisi syytä muuttua, sillä historia ei päättynyt tähänkään. Ei siis päästetä enää tilannekuvaa laahaamaan, tai vaieta vaikeista asioista.
20/20