Maailman rajoista pitäisi puhua vähän enemmän. Näyttää nimittäin pahasti siltä, että vaikka kasvun rajat eivät tulleetkaan vastaan raaka-aineiden hupenemisen myötä, niin ne tulevat vastaan ympäristövahinkojen myötä.

Tässä yksi esimerkki isosta kuparintuottajamaasta. Image
Kuparia, kuten useimpia muitakin metalleja, riittää maailmassa vielä aika hyvin. Mutta kun rikkaimmat ja helpoimmat esiintymät kaivetaan ensin, niin jäljellä olevien louhinta vaatii enemmän työtä ja vaivaa, ja tuottaa enemmän vahinkoja.
Tuosta näkee miten järkyttävästi jätteen määrä lisääntyy kun avolouhosten osuus tuotannosta nousee edes 10 prosenttiin. Ja kaivostoiminta on menossa kohti avolouhoksia, kun köyhiä malmioita ei kannata kaivaa maan alla.

Jätteen määrä on aika hyvä mittari ympäristöriskille.
Vastaava kehitys näkyy melkein minne vaan katsookin. Kykenemme vielä toistaiseksi vastaamaan lisääntyvään raaka-aineiden kysyntään, mutta on merkkejä, että tämän kysynnän tyydyttämisen aiheuttamat vahingot ympäristölle ryöpsähtävät kasvuun.
Emme osaa rakentaa käytännössä toimivia korvikkeita juuri millekään ekosysteemipalvelulle. Joten tämä ongelma ei ratkea sillä, että maailma rikastuu. Pitää rajoittaa aineen käyttöä.

Tarttis ehkä tehrä jotain.
Käppyrän data ja paljon lisää löytyy täältä. Tämmöinen kannattaisi ehkä Suomessakin tehdä.

users.monash.edu.au/~gmudd/sustymi…

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Janne M. Korhonen 🇫🇮🇪🇺🐟

Janne M. Korhonen 🇫🇮🇪🇺🐟 Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jmkorhonen

28 Feb
Mitä oikeistossa on tapahtumassa?

Uskon, että kyseessä on pidemmällä tähtäimellä paremmin näkyvä kehitys, missä liberaalit oikeistolaiset joutuvat päättämään, kannattavatko he hierarkioita ja jopa fasismia, vai liberaaleja arvoja. Tämä johtuu oikeistoliberalismin konkurssista.
Oikeistoliberalismi sellaisena kuin sen tunnemme, eli olemassaolevien valtahierarkioiden puolustamisena retorisin keinoin ja jakamalla kaikille joka vuosi vähän enemmän hyvää, perustuu nimittäin reippaaseen talouskasvuun, ja vaatii sen jatkumista.
Vain talouden kasvaessa voidaan puolustella oikeistoliberalismin kahta keskenään ristiriitaista perusteesiä: toisaalta sitä, että suuretkin eriarvoisuudet ovat sallittuja, toisaalta sitä, että kaikkien asemaa tulee parantaa. Vain kasvun aika mahdollistaa molemmat yhtä aikaa.
Read 17 tweets
22 Feb
"Korhonen vaatii kommunismia" on väite mitä on nyt tullut sen verran, että taidanpa kertoa tarkasti mitä ajattelen.

Ensinnäkin vedän yhden keskeisistä argumenteistani suoraan Friedrich Hayekilta, joka ei nyt varsinaisesti tullut tunnetuksi Marxin työn jatkajana.
Tämä argumentti koskee taloudellisen vallan keskittymisen tuhoisia vaikutuksia ja tunnetaan esim. nimellä talouslaskun ongelma. Hayek esitti, mielestäni hyvin joskaan ei raudanlujin perustein, että taloudellisen vallan keskittyminen johtaa huonoihin lopputuloksiin.
Näin käy siksi, koska "Keskussuunnittelija", jolle valta keskittyy, ei voi koskaan tietää ihmisten preferenssejä yhtä hyvin kuin ihmiset itse. Siksi mikään keskusjohtoisuus ei tuota yhtä hyvää resurssienjakoa kuin se, että ihmiset päättävät itse.
Read 35 tweets
22 Feb
Miten hyvinvointivaltio rakennettiin, ja miksi? Moisio 2007:

"...kansalaisyhteiskunnan eheyden vahvistaminen nähtiin viimeistään 1960-luvun lopulta alkaen välttämättömänä asiana valtakunnan itsenäisyyden turvaamiseksi kylmän sodan puristuksessa." ...
"Laajojen vertikaalisten ja horisontaalisten tulonsiirtojen katsottiin paitsi tukevan talouskasvua myös lieventävän yhteiskuntaluokkien välistä jännitettä." ...
"Näin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen oli ikään kuin vastavallankumouksen jatkuvaa ylläpitoa: kommunistisen yhteiskuntamallin kannatuksen vähittäistä mutta kuitenkin tietoista rapauttamista. Se oli senaikainen eliitin konsensus." (s. 72, Tieteessä tapahtuu 6/07)
Read 5 tweets
20 Feb
Täytyy sanoa, että vaikka tiesinkin ettei kapitalisminkaan historia kestä päivänvaloa, niin siitä lukeminen on silti järkyttävää. Keinot eivät olleet yhtään vähemmän julmia kuin ne, millä kommunismia yritettiin saada aikaan.

Tämä on ruumiiden päälle rakennettu järjestelmä.
Eikä tarvitse mennä edes varsinaiseen orjuuteen. Lukekaapa joskus miten Englannissa toteutettiin ns. aitaaminen käytännössä, ja mitä siitä seurasi.
Aitaaminen eli ”enclosure” oli eräänlainen alkuperäinen palvelujen yksityistäminen. Yhteisessä käytössä olleet maat siirrettiin yksityisiin käsiin jotta niiden käyttö olisi ”tehokkaampaa.”

Samalla tuhottiin satojen tuhansien ainoa elinkeino.
Read 5 tweets
12 Feb
Kehittelen eteenpäin tätä teoriaa, että kestävän yhteiskunnan pitää laittaa tiukat rajat eriarvoisuudelle, tai se ei ole kestävä.

Nyt argumentti menee näin:

1. Keskeinen mekanismi, miksi eriarvoisuus johtaa ympäristötuhoon, on ihmisten tyytymättömyys suhteelliseen asemaansa.
2. Sen jälkeen kun absoluuttinen köyhyys on selätetty, yhteiskunnissa entistä keskeisemmäksi hyvinvoinnin mittariksi nousee suhteellinen asema "nokkimisjärjestyksessä."

Suhteellinen asema on paljon enemmän nollasummapeli kuin absoluuttinen elintaso. (Ei kokonaan.)
3. On vahvaa empiiristä näyttöä, että a) ihmiset eivät arvioi omaa hyvinvointiaan absoluuttisilla mittareilla vaan suhteessa toisiin ihmisiin, ja b) suhteellinen asema on tärkeä tekijä ihmisten kokemassa onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä elämäänsä.
Read 25 tweets
11 Feb
Minusta yksi ihan keskeisiä juttuja mitä olen ympäristöasioita miettiessä tajunnut, ja mitä soisin kaikkien tajuavan, on tämä: tässä pelissä on ensi sijassa kyse siitä, miten saadaan aikaan yhteiskunta, joka kykenee asettamaan turvalliset ympäristörajat ja pysymään niissä.
En enää todellakaan usko, että tämä olisi sellainen kysymys, missä yhteiskunta tai vaikka talous voitaisiin käsitellä yhtenä asiana, ja ympäristörajat niistä täysin erillisenä asiana.

Ajatus, että tässä on kyse vain ympäristörajojen asettamisesta, johtaa mielestäni harhaan.
Kyllä ihan kaikki asiasta vähänkin kiinnostuneet tietävät jo, että tiukat ympäristörajat pitäisi saada aikaan. Useimmat tietävät myös esim. mikä olisi teoriassa "tehokkain" keino päästä noihin rajoihin.

Mutta kun se ei ole se oleellinen kysymys.
Read 7 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!