Maailman rajoista pitäisi puhua vähän enemmän. Näyttää nimittäin pahasti siltä, että vaikka kasvun rajat eivät tulleetkaan vastaan raaka-aineiden hupenemisen myötä, niin ne tulevat vastaan ympäristövahinkojen myötä.
Tässä yksi esimerkki isosta kuparintuottajamaasta.
Tässä yksi esimerkki isosta kuparintuottajamaasta.
Kuparia, kuten useimpia muitakin metalleja, riittää maailmassa vielä aika hyvin. Mutta kun rikkaimmat ja helpoimmat esiintymät kaivetaan ensin, niin jäljellä olevien louhinta vaatii enemmän työtä ja vaivaa, ja tuottaa enemmän vahinkoja.
Tuosta näkee miten järkyttävästi jätteen määrä lisääntyy kun avolouhosten osuus tuotannosta nousee edes 10 prosenttiin. Ja kaivostoiminta on menossa kohti avolouhoksia, kun köyhiä malmioita ei kannata kaivaa maan alla.
Jätteen määrä on aika hyvä mittari ympäristöriskille.
Jätteen määrä on aika hyvä mittari ympäristöriskille.
Vastaava kehitys näkyy melkein minne vaan katsookin. Kykenemme vielä toistaiseksi vastaamaan lisääntyvään raaka-aineiden kysyntään, mutta on merkkejä, että tämän kysynnän tyydyttämisen aiheuttamat vahingot ympäristölle ryöpsähtävät kasvuun.
Emme osaa rakentaa käytännössä toimivia korvikkeita juuri millekään ekosysteemipalvelulle. Joten tämä ongelma ei ratkea sillä, että maailma rikastuu. Pitää rajoittaa aineen käyttöä.
Tarttis ehkä tehrä jotain.
Tarttis ehkä tehrä jotain.
Käppyrän data ja paljon lisää löytyy täältä. Tämmöinen kannattaisi ehkä Suomessakin tehdä.
users.monash.edu.au/~gmudd/sustymi…
users.monash.edu.au/~gmudd/sustymi…
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
