Thread by @jmkorhonen

Mitä oikeistossa on tapahtumassa?

Uskon, että kyseessä on pidemmällä tähtäimellä paremmin näkyvä kehitys, missä liberaalit oikeistolaiset joutuvat päättämään, kannattavatko he hierarkioita ja jopa fasismia, vai liberaaleja arvoja. Tämä johtuu oikeistoliberalismin konkurssista.

Oikeistoliberalismi sellaisena kuin sen tunnemme, eli olemassaolevien valtahierarkioiden puolustamisena retorisin keinoin ja jakamalla kaikille joka vuosi vähän enemmän hyvää, perustuu nimittäin reippaaseen talouskasvuun, ja vaatii sen jatkumista.

Vain talouden kasvaessa voidaan puolustella oikeistoliberalismin kahta keskenään ristiriitaista perusteesiä: toisaalta sitä, että suuretkin eriarvoisuudet ovat sallittuja, toisaalta sitä, että kaikkien asemaa tulee parantaa. Vain kasvun aika mahdollistaa molemmat yhtä aikaa.

Kun kasvun aika on nyt tulossa päätökseensä ja alamme siirtyä enemmän kohti nollasummapelin yhteiskuntia, yhä useampi kyselee, miksi oikeastaan sallimme suunnattomat eriarvoisuudet huolimatta niiden tutkitusti yhteiskuntia tuhoavista vaikutuksista.

Toisaalta taas maiden välinen eriarvoisuus ajaa ihmisiä liikkeelle, kun he omalta osaltaan pyrkivät tasoittamaan näitä eriarvoisuuksia esimerkiksi muuttamalla maihin, joissa toivovat elävänsä paremmin.

Eriarvoisuudet pyrkivät siis tasoittumaan, vähän kuin lämpötilaerot.

Vallan hierarkiaa haastetaan sekä sisältä että ulkoa.

Tämä kaikki näyttäytyy vallitsevia valtahierarkioita oikeutettuina ja hyvinä pitävien, eli karkeasti sanoen oikeiston, silmissä kauhistuksena.

Tästä seuraa esimerkiksi sekä muuttoliikkeen vastustusta ("tulevat tänne meidän rahoillamme loisimaan") että hysteeristä "kommunismin" pelkoa ("yrittävät loisia meidän rahoillamme").

Ja kun eriarvoisuuksien puolustaminen talouskasvun retoriikalla alkaa käydä mahdottomaksi, ja toisaalta kasvun ajan loppuminen johtaa paineisiin kiristää keskiluokan ja köyhien asemaa, niin eriarvoisuutta oikeutettuna pitävät joutuvat ennen pitkää tekemään valinnan.

Tämä valinta on pohjimmiltaan se, kannattaako hierarkioita (sekä yhteisöjen sisällä että niiden välillä) ja niiden säilyttämistä vaikka sitten väkivallalla;

vai hylätäkö ajatus eriarvoisuuksien ja hierarkioiden puolustamisesta.

Perussuomalaiset ovat valintansa tehneet: he tulevat puolustamaan hierarkioita vaikka kansanmurhalla, jos vain tilaisuuden siihen saavat.

Ennemmin tai myöhemmin Kokoomus, RKP, ja sekä Keskustan että Vihreiden oikeistosiipi joutuvat saman valinnan tekemään.

Ja nyt näyttää siltä, että jakolinja tulee menemään niin, että hierarkioita väkivallallakin puolustavat jäävät Kokoomukseen, hierarkioista mahdollisesti tinkimään valmiit liberaalit menevät muualle tai ulos politiikasta.

Yksi implikaatio tästä kehityksestä, mikäli sen suunta ei muutu, on se, että on entistä vähemmän syytä luottaa siihen, että Kokoomuksessa olisi edes halua, saati kykyä, estää äärioikeiston de facto vallankaappausta vaikkapa Unkarin malliin.

Juuri missään maassa äärioikeisto ei ole ikinä päässyt valtaan yksin, vaan se on aina tarvinnut "maltillisen" oikeiston tukea.

Ja kun hysteerisesti kommunisteista huutelevien varttirasistien rooli vahvistuu Kokoomuksessa, lisääntyy myös vallankaappauksen todennäköisyys.

Nyt jo on nähtävissä, että ihan oikeustoimikelpoiset Kokoomuksen jäsenet pystyvät perustelemaan itselleen vaikkapa vallankaappauksen á la Unkari jotenkin oikeutettuna ja hyväksyttävänä reaktiona "liian vasemmistolaiselle" politiikalle.

Tämän edessä on syytä pysähtyä.

Jos ajattelee, että demokraattisesti päätetyn politiikan kumoaminen de facto vallankaappauksella on millään tavalla hyväksyttävää, on isossa määrin osa ongelmaa. Mutta näin siinä käy, jos hierarkioiden puolustaminen ajaa tosiasioiden tunnustamisen edelle.

Ja, lisään vielä tähänkin: yllä mainittu ei ole juuri missään määrin tietoista laskelmointia. Nämä ovat vain nähdäkseni ne taustalla vaikuttavat muutosvoimat, joiden vuoksi osa oikeistosta alkaa mölisemään kommunisteista ja maahanmuuttajista, ja osa heittää hanskat tiskiin.

Lisäksi, rautalangasta vääntäen: kun sanon että vallankaappauksen todennäköisyys kasvaa, en tarkoita että se olisi vielä todennäköinen. Vain että voimme luottaa entistä vähemmän siihen, että vaikkapa jossain tulevassa kriisissä tällaista ei tapahtuisi.