Tein aikaa sitten tietopyynnön E-S @AVItwiittaa'n tartuntatautilain 58 §:n nojalla tehdyn ns. lohkoamispäätöksen taustalla olleiden koronakoordinaatioryhmien asiakirjoista. Sain vihdoin asiakirjat. Niissä ei ole minkäänlaista aukirjoitettua välttämättömyysarviota. Katsotaan 👇
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vain toteaa 3.8. kokouksessaan: "Suositeltiin @AVItwiittaa'lle rajoituspäätöksen tekemistä tartuntatautilain 58 § yleisötilaisuuksia koskien STM:n ohjauskirjeen 24.6. mukaisesti". Mitään perusteluja ei esitetä.👇
HUS-Uusimaa koronakoordinaatioryhmä vain toteaa 3.8. kokouksessaan: "Erityisesti STM:n 24.6. antaman ohjauskirjeen mukainen ihmisten eriyttäminen lohkoihin esimerkiksi yleisötilaisuuksissa nähtiin vaikuttavana ja tarpeellisena keinona." Mitään perusteluja tälle ei esitetä.👇
Koska pyysin käyttööni kaikki ne asiakirjat, jotka E-S @AVItwiittaa'n mukaan perustelee sen tartuntatautilain 58 §:n nojalla tekemää ns. lohkoamispäätöstä, voidaan sanoa, että lohkoaminen perustuu siihen, että koordinaatioryhmät ovat halunneet noudattaa @STM_Uutiset ohjausta.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Pauli Rautiainen

Pauli Rautiainen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @PauliRautiainen

23 Aug
Hieno dialogi @YleAstudio'ssa (tiivistettynä):
Teatteri @TeaterViirus : "Me rikomme @AVItwiittaa määräyksiä ja toimimme @STM_Uutiset kirjeiden hengessä"
AVI: "Määräyksiä on noudatettava."
STM: "Ei pidä toimia meidän kirjeiden mukaan."👇
STM: "Tottakai me toki lähetämme kirjeemme, jotta AVI laatisi määräyksensä kuten me haluamme, mutta AVI harkitsee itsenäisesti."
AVI: "Kirje on saapunut ja nyt harkitsemme. Kirjeen lisäksi joudumme huomioimaan myös lain ja siinä säädetyt asiantuntijatahot."👇
STM: "Jos AVIt eivät tottele kirjeitämme, heillä on oltava tähän painavat perusteet."
Toimittaja: "Dosentti @PauliRautiainen on arvostellut STM:n kirjettä laista irtaantuneeksi."
STM: "Ministeriössä on tehty oikeudellinen arvio, että kirje on lainmukainen."👇
Read 7 tweets
23 Aug
Kuva E-S @AVItwiittaa tekemistä yleisötapahtumien lohkoamispäätöksistä, jotka johtivat mm. @helsinkifest perumiseen, @oopperabaletti vessapoliiseihin jne. tarkentuu. AVI antoi pyytämäni käytössään olleet asiantuntijalausunnot, joiden perusteella vain @HUS_fi ajoi lohkoamista.👇
E-S AVI tiedusteli ennen lohkoamisvaatimuksen asettamista @THLorg’n kantaa hybridistrategian noudattamiseen. THL vastasi rajoitusten mitoituksen olevan AVIen viranomaisten harkinnassa ja painotti, että paikallaan istumiseen tai seisomiseen ohjaaminen on tärkeää.
E-S AVI tiedusteli Helsingin kaupungin näkemystä. Kaupunki painotti @THLorg tapaan istuimen osoittamisen tärkeyttä, mutta ei nähnyt lohkoamista sisätiloissa välttämättömäksi.👇
Read 7 tweets
19 Aug
Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri antanut yleisötilaisuusrajoituksia koskevan ohjauskirjeen. Kirjeessä on oikeudellisesti ongelmallisia kohtia. Tehdään niihin pikakatsaus.👇
Kirje nojautuu edelleen @valtioneuvosto oikeudellisesti ongelmalliseen tapaan käsittää tartuntatautilain 58 § avoimeksi valtakirjaksi ryhtyä sääntelytoimiin ohi eduskunnan. Kirje ei edusta sääntelyrakenteen perustan korjausyritystä vaan sen sijaan lisää pohjan lahoutta.👇
Näyttää siltä, että @valtioneuvosto ei ymmärrä tai hyväksy sitä toimintansa perinpohjaista lainvastaisuutta mistä @Tapahtuma_teo, @muusikkojen ym. kanteluissa ja lukuisissa valituksissa hallinto-oikeuksiin on puhuttu. Tämä on valitettavaa.👇
Read 14 tweets
22 Jul
Pohdin eilisessä twiittiketjussa @AVItwiittaa toimintaa yleisötilaisuusrajoitusten asettamisessa kiihtymisvaiheessa Pirkanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Analysoin asiakirjoja ja sen perusteella kutsuin toimintaa mielivallaksi. Nyt @AVItwiittaa vastasi kritiikkiin 👇
Vastauksessaan @AVItwiittaa toteaa, että se tekee rajoituspäätöksiä saamansa ohjauksen ja alueellisten arvioiden perusteella kokonaisharkintana. Pohditaan tätä. AVI ei kerro vastauksessaan miksi se toisinaan noudattaa hybridistrategiaa mutta toisinaan taas ei noudata sitä. 👇
AVI ei kerro miksi se ei avaa harkintaansa eikä miksi se sivuuttaa välttämättömyys- ja oikeasuhteisuusarvioinnin kirjoittamisen näkyviin edes johonkin asiakirjaan. AVI sivuuttaa täysin siis, että kokonaisharkintaan vetoaminen ei vapauta päätöksen perusteluvelvollisuudesta.👇
Read 6 tweets
21 Jul
Pirkanmaa siirtyi kiihtymisvaiheeseen, mutta @AVItwiittaa ei asettanut tartuntatautilain 58 §:n nojalla 2 m turvavälejä sisätilojen yleisötilaisuuksiin, vaikka se teki niin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Otin selvää mistä on kyse. Vastaus: silkasta mielivallasta! Ketju👇
Olen yrittänyt selvittää tietopyynnöin mihin @AVItwiittaa päätökset perustuvat. Asiakirjoja on ollut vaikea saada. Uudenmaan kohdalla rajoituksia perusteltiin hybridistrategian ja STM ohjauksen mekaanisella noudattamisella. Mitään itsenäistä harkintaa ei päätöksiin sisältynyt. 👇
Varsinais-Suomessa päätöksiä perusteltiin samoin hybridistrategian ja STM ohjauksen noudattamisella sekä alueellisen koordinaatioryhmän arviolla, jota pyysin tietopyynnöllä. @AVItwiittaa jahkaili lähes lain salliman maksimiajan. Lopulta sain asiakirjan. Mitä siinä lukee?👇
Read 16 tweets
28 Jun
Palataan 2 m turvaväleihin yleisötapahtumissa sisällä, sillä koronatilanteen mahdollinen paheneminen pääkaupunkiseudulla puhututtaa. STM näet päivitti 23.6. hybridistrategiaa siten, että epidemiatilanteen pahentuessa esim. Musataloon voidaan ottaa enemmän ihmisiä. Seuraa ketju.👇
Tartuntatautilain kehittämisessä STM valitsi kesällä 2020 strategian, jossa lakiin istutettiin siellä jo olleiden §:ien kanssa yhteensopimattomia koronapykäliä. Lisäksi ryhdyttiin luomaan lakiin perustumattomia ja lain kanssa epäyhteensopivia ohjeita. Tästä alkoi kompurointi.👇
Olen twiitannut aiheesta aiemmin, ks. esim. . Kyse on nyt mm. siitä, että AVI asetti tartuntatautilain 58 §:n nojalla kiihtymisvaiheen kuntien sisätilojen yleisötilaisuuksiin 2 m turvavälivaatimuksen, vaikka turvavälisäännöksen (58 d§) mukaan ei saisi.👇
Read 14 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(