Jos haluaa ymmärtää miksi olemme liemessä ympäristömme rajojen kanssa, asiaa voi auttaa kun tajuaa, että viime vuonna (2020) maailman kaikki 20-59 vuotiaat ihmiset olisivat voineet ympäri vuoden raatamalla tehdä noin 0,41% siitä työstä mitä ulkoiset energianlähteemme tekivät.
Esiteollisella ajalla eläneet ihmiset eivät yksinkertaisesti kyenneet muuttamaan maailmaa niin hirvittävällä voimalla ja niin nopeasti mihin me koneidemme ansiosta kykenemme. Silti hekin saivat aikaan paikoitellen vakavia, joskin vain paikallisia ympäristökatastrofeja.
Kun voimamme kasvaa ja jäljellä olevien ehjien ekosysteemien määrä hupenee, viisautemme pitäisi lisääntyä vähintään samassa suhteessa, mielellään nopeammin.
Muuten kaunis avaruusaluksemme karkaa hallinnastamme.
Muutamia esimerkkejä:
- 5-päiväistä viikkoa tekevä terve ja motivoitunut aikuinen pystyy tekemään viikossa n. 3 kWh verran työtä
- halpa iskuporakone tekee 0,6 kWh voimalla töitä
- traktori (teho 480 kW) tekee tunnissa sen mitä 160 maatyöläistä viikossa
- ihminen voi tuottaa muutaman minuutin ajan n. 300-400 W tehon
- jumbojetti nousukiidossa kehittää 180 000 000 W tehon eli saman mitä 450 000 ankarasti ponnistelevaa ihmistä
(oops, iskuporakoneeseen tuli kWh kun piti olla kW. Eli viidessä tunnissa teoriassa sama työ kuin ihmiseltä viikossa.)
Ja tästä siis seuraa, että meidän on yhteiskuntina opeteltava rajoittamaan voimiamme.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Käydäänpäs vähän läpi markkinoiden väitettyä tehokkuutta.
Nyt ensinnäkin: markkinamekanismi on teoriassa erittäin etevä järjestelmä ratkaisemaan resurssienjaon ongelma, eli se, miten rajallinen määrä resursseja jaetaan niin, että ihmiset saavat mahdollisimman paljon iloa.
On myös hyvät perusteet sanoa, että markkinamekanismin osittaisella puuttumisella oli vaikutusta esim. Neuvostoliiton talouden kaatumiseen. Kuitenkin on syytä muistaa, että kukaan ei ole tiettävästi kyennyt osoittamaan sen olleen järjestelmän tuhon juurisyy.
Tästä sitten seuraa, että edelleenkin kritiikki vallitsevaa yltiöpäistä kapitalismia kohtaan tyrmätään luulemalla, että kriitikko haluaisi lopettaa markkinajärjestelmän ja korvata sen jollain Neuvostoliiton suunnitelmataloudella.
"Yksityistetään kaikki niukat resurssit" on semmoinen ympäristökriisin ratkaisuidea, mikä tulee joskus mieleen varmaan jokaiselle joka on käynyt yhdenkin kurssin taloustiedettä.
Se on niitä kuuluisia ratkaisuja, jotka ovat kauniita, yksinkertaisia, ja huonoja.
Teoriassa resurssien yksityistäminen tai se, että kaikelle laitetaan hinta, olisi tietenkin talousteorian näkökulmasta tehokas ratkaisu - jos eletään täydellisissä markkinoissa joissa Pareto-tehokkuuden kriteerit täyttyvät.
Mutta todellisuudessa emme elä.
Käytännössä tämmöinen ratkaisu voisi olla mitenkään reilu vain jos ENSIN jaetaan talouden pelimerkit melko tasan, ja rakennetaan vahvat instituutiot jotka estävät vallan keskittymisen tulevaisuudessakin.
Sitä ennen yksityistäminen sataa vain rikkaimpien laariin.
Minua kun taitaa seurata moni semmoinen joka ei välttämättä ihan hirveän aktiivisesti seuraa turvallisuuspoliittisia ja maanpuolustukseen liittyviä jupinoita, niin ajattelinpa lyhyen tietoiskun tilanteesta, tai omasta käsityksestäni siitä, kirjoitella. (Ketju.)
Olen itte siis näitä juttuja seuraillut aktiivisesti n. 25 v mutta missään virallisessa asemassa tai muutenkaan asiantuntija en ole. Maanpuolustuksesta kiinnostunut vain.
Tilannehan on siis se, että ikävä kyllä lopullisen rauhan aika ei ole vieläkään puhjennut. Kremlin herrat ovat osoittaneet toistuvasti, että tilaisuuden tarjoutuessa hyvinkin perinteinen asevoima kuuluu heidän omien etujensa ajamiseen käytettävään kalustoon.
Vielä yksi juttu tutkimuksen hyödyistä elämälle: etenkin yhteiskuntatieteelliset ja humanistiset alat tuottavat uusia abstrakteja käsitteitä, kuten vaikka (aikanaan) "Suomi" tai "banaali paha" tai "rakenteellinen syrjintä."
Näitä tarvitaan, koska työmuistimme on heikko.
Koska emme pysty pitämään päässämme kovin montaa asiaa aktiivisena yhtä aikaa, monimutkaisempi ja syvällisempi ajattelu vaatii abstraktioiden käyttöä. Ilman näitä abstrakteja käsitteitä, emme voisi ajatella tai keskustella kyseisistä asioista, ainakaan kovin järkevästi.
Käytännöllisessä mielessä ja esim. demokratialle oleellisen kansalaiskeskustelun kannalta asioita ei oikeastaan ole olemassa ennen kuin niille on nimi. Jos vaikkapa johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan halutaan puuttua, se täytyy ensin havaita ja sille antaa nimi.
Ihmistieteiden haukkumisessa on olennaista ymmärtää historiaa. Taustalla on aniharvoin ymmärrystä siitä, mitä ollaan haukkumassa, mutta säännöllisesti mielipahaa siitä, että tutkimus vaikuttaa ottavan jotenkin kriittisesti kantaa yhteiskuntaan.
Ilmiöhän ei ole uusi.
Kahnaukset joihin vaikkapa Galileo Galilei joutui kirkon kanssa johtuivat juurikin siitä, että tutkimus tuotti tuloksia jotka konservatiivit kokivat uhaksi vallinneelle valtarakennelmalle, eikä Galileo ymmärtänyt olla niistä hiljaa julkisuudessa.
Tunnettua on myös se, miten darwinismia vastustettiin, oikeudenkäyntejä myöten. Jälleen siksi, koska konservatiivit kokivat kyseisen tutkimusalan ja siitä julkisesti puhumisen uhaksi vallitsevalle järjestelmälle.
Tämä on siis satulareppu m/vanha. Terästä, purjekangasta, ja messinkisolkia. Kiiltäviä! On laadukkaasti tehty. Säätäminen omalle selälle on helppoa koska säätöjä ei ole. Satulaa voi vähän taivutella kun on kasvanut ihmisenä 40-luvun kommandoja isommaksi, ainakin vyötäröltä.
Kantaminen tapahtuu n. 40 mm leveillä kangasnauhoilla. Ovat jo lähtöönsä paremmat kuin Savotan 323-repussa, mikä taitaa tämän ohella olla ainoa tuotannossa oleva wanhan kansan satulareppu. Muuttuivat vielä paremmiksi asentamalla pensasneuvostoliittolaiset kantoviillekkeet.