Thread by @jmkorhonen

Minua kun taitaa seurata moni semmoinen joka ei välttämättä ihan hirveän aktiivisesti seuraa turvallisuuspoliittisia ja maanpuolustukseen liittyviä jupinoita, niin ajattelinpa lyhyen tietoiskun tilanteesta, tai omasta käsityksestäni siitä, kirjoitella. (Ketju.)

Olen itte siis näitä juttuja seuraillut aktiivisesti n. 25 v mutta missään virallisessa asemassa tai muutenkaan asiantuntija en ole. Maanpuolustuksesta kiinnostunut vain.

Tilannehan on siis se, että ikävä kyllä lopullisen rauhan aika ei ole vieläkään puhjennut. Kremlin herrat ovat osoittaneet toistuvasti, että tilaisuuden tarjoutuessa hyvinkin perinteinen asevoima kuuluu heidän omien etujensa ajamiseen käytettävään kalustoon.

Tähän toivottavasti tulee joskus muutos, ja Venäjän kansa saa paremman johdon, minkä se kipeästi ansaitsisi. Venäläiset eivät ole suomalaisten vihollisia eivätkä suomalaiset venäläisten, mutta Kremlin valtiaat voivat käyttää kumpiakin hyväkseen.

Jotta kiusaus tähän pysyisi mahdollisimman pienenä ja mielellään olemattomana, Suomen on kyettävä tekemään selväksi, että alueemme käyttö sotilaallisiin seikkailuihin tulisi kalliiksi. Ja tässä lasketaan kykyjä, ei aikeita: rauhallisuutemme vakuuttelu ei riitä.

Juuri nyt on tietenkin äärettömän vaikea nähdä skenaariota, missä Kremlille olisi otollista edes harkita asevoiman käyttöä Suomea vastaan. Mutta vielä 1938 uskottiin laajasti, että Stalinilla olisi vain hävittävää eikä sotaa voisi syttyä.

Esim. yksi suuri kysymysmerkki on se, miten Kreml reagoi kun ilmastokriisiin vastaaminen ja fossiilisen energian käytön loppuminen vie siltä tärkeimmän rahahanan. Diktaattorit ovat ennenkin yrittäneet viedä huomion sisäpoliittisista ongelmista ulkopoliittisilla selkkauksilla.

Historia näyttää toistuvasti, että tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Puolustuksen kyvykkyyksien rakentaminen on hidasta ja kallista: halvempaa ja varmempaa ylläpitää niitä kuin tehdä kuten esim. Ruotsi joutui tekemään.

No, onko meillä sitten niitä kyvykkyyksiä, vai onko koko homma toivoton? On meillä. Itse asiassa juuri nyt tilanne on, että puolustuskykymme on Kremlin kätyreitä vastaan suhteellisesti parempi kuin koskaan vuoden 1944 jälkeen, ehkä vuosi 1944 huomioidenkin.

Kuten tässä mainiossa blogissa todetaan, Kremlillä on valmiudessa noin 168 niinsanottua pataljoonan taisteluosastoa. Tämä on pienin itsenäiseen toimintaan kykenevä maavoimien osasto, n. 700-900 sotilasta, ja ne ovat korkeassa valmiudessa.

mitavanjatpuuhaa.blogspot.com/2021/08/puolus…

Venäjä on suuri maa ja Kremlillä on monenlaisia päänvaivoja. Siksi Suomen lähialueilla on vain noin 60 tällaistä taisteluosastoa. Se on suuri määrä sotavoimaa, n. 41 000 - 53 000 miestä. Mutta se ei ole nykytilanteessa riittävästi Suomen voittamiseen.

Perusperiaate on se, että hyökkääjän täytyy saada vähintään ratkaisukohtaan selvä määrällinen ylivoima. Nyrkkisääntö on, että menestystä ei ole odotettavissa ellei ylivoima ole vähintään 2,5...3-kertainen. Mielellään paljon suurempi. Ellei joukkojen laadussa ole ratkaisevaa eroa.

Tällä hetkellä joukkojen laadussa ei ole ratkaisevaa eroa. Kremlin taisteluosastoissa on pääasiassa ammattisotilaita, mutta ei teräsmiehiä. Vielä nykyäänkin tykistö aiheuttaa ylivoimaisen valtaosan (n. 80%+) tappioista, eikä sirpale välitä tielleen osuneen koulutuksesta.

Jos siis kykenemme laittamaan ajoissa liikekannalle edes joitain kymmeniä tuhansia sotilaita, yllätyshyökkäys mitä todennäköisimmin epäonnistuisi ja se todennäköisesti keskeytettäisiin ennen kuin se edes ehtisi alkaa.

Kykenemmekö tähän? Uskon, että kykenemme. Välittömässä lähtövalmiudessa on 7 komppanian kokoista valmiusosastoa. Puolustusvoimat voi korottaa valmiutta joustavasti esim. kertausharjoituksilla ja tätä tehdään rutiininomaisesti kun idässä on esim. suuria sotaharjoituksia.

Siinä vaiheessa kun varsinainen liikekannallepano julistettaisiin, maastopuvussa olisi jo mitä todennäköisimmin tuhansia ellei kymmeniä tuhansia reserviläisiä. Vuorokausien sisällä määrä kasvaisi kuusinumeroisiin lukuihin.

Historian vahvistama sääntö on se, että isompien sotilasoperaatioiden valmistelua on lähes mahdoton salata täydellisesti. Tiedustelumme silmät valvovat, ja suuremmasta joukkojen liikehdinnästä lähialueillamme saadaan tieto.

Uskon itse, että sotilastiedustelu kykenee ehkä tärkeimpään tehtäväänsä eli antamaan varoituksen vähintään vuorokausia ennen kuin Kreml olisi kyennyt kehittämään rajoillemme riittävästi voimaa yllätyshyökkäykseen. Tämä meinaa, että hyökkäyksestä tulisi verilöyly.

Ilman muuta on selvää, että jos Kreml keskittäisi kaiken sotilaallisen voimansa Suomea vastaan ja kutsuisi reserviläiset palvelukseen, puolustuksemme murtuisi ennen pitkää. Mutta täysimittainen sota vain Suomea vastaan on edelleen erittäin epätodennäköinen skenaario.

Niinpä aseelliseen maanpuolustukseen liittyy paradoksi: se on todennäköisesti tarpeetonta niin kauan kun siihen varaudutaan huolellisesti. Voi olla että se olisi tarpeetonta vaikka siihen ei varauduttaisi, mutta tätä uhkapeliä en pelaisi.

Tämä pätee myös ilmavoimista ja ohjuksista huolimatta. Vuoden 1939 jälkeen käytyjen sotien opetus on se, että valtavan ankarakaan ilmapommitus ei lopeta sotia. Jos Kreml ei käytä ydinaseita, se ei kykene sellaiseen pommitukseen mikä kaataisi Suomen.

Esim. kohuttuja Iskander-ohjuksia on hyvin rajallinen määrä - joitain satoja. Ne siis kykenisivät tekemään yhteensä saman verran kuoppia mitä yksi keskikokoinen ilmahyökkäys vuonna 1944. Osumia kriittisiin kohteisiin ne tuottaisivat ehkä saman minkä 10-20 2. MS ilmahyökkäystä.

Tämmöinen olisi kallis ja ankara isku, mutta ei varmasti sellainen, mihin tämä tai mikään muu maa kaatuisi. Näyttää myös siltä, että tämä ymmärretään itärajan takana erinomaisesti, eikä ohjuksia olekaan esim. Ukrainassa tuhlattu "strategiseen" siviilikohteiden pommitukseen.

Summa summarum: Suomeen ei kohdistu sotilaallisen hyökkäyksen vaaraa, mutta jos puolustusvalmiutta ei pidetä yllä, riski tällaisestä seikkailusta voi kasvaa.

Sodan leikkiminen sotaväessä on tapa varmistaa, että sotaa joutuu vain leikkimään.

Lisään vielä kaksi huomiota. Yksi: Suomi on demokratian etuvartioasema, ja demokratia on se mitä Kremlin herrat pelkäävät ehkä kaikkein eniten. Jos joudumme sotilaalliseen selkkaukseen, uskon että osasyy löytyisi tästä.

Kaksi: suhteellisia vahvuuksia laskettaessa on huomioitava, että Puolustusvoimilla on yksi päätehtävä, Suomen puolustaminen, ja selvä päävastustaja. Kalusto, koulutus ja taktiikat on kehitetty nimenomaisesti tätä varten. Suurvallan armeija on aina kompromissi.

Lisäksi suomalainen reserviläinen taistelisi omalla maallaan, usein tutussa ympäristössä, muistaen mitä esivanhemmat kykenivät paljon vaarallisemmalle viholliselle tekemään.

En tiedä paljonko kaikella tällä olisi vaikutusta, mutta olen varma, että sillä olisi vaikutusta.