Thread by @jmkorhonen

Miksi yksien rikastuminen on aina jollain tavalla muilta pois?

Yritän nyt selittää lyhyesti, miksi äärellisessä maailmassa on aina niin, että jos yhden toimijan taloudellinen valta kasvaa, se tarkoittaa jonkin toisen toimijan vallan vähenemistä.

Aloitetaan yksinkertaisella kysymyksellä. Oletetaan että kaikki muu säilyy muuttumattomana, ts. "ceteris paribus", mutta yhden henkilön kyky päättää siitä, miten paljon hän käyttää resurssia X, kasvaa. Jos hän käyttää kykyään, mitä käy muiden kyvylle käyttää resurssia X?

Jos vastasitte, että muiden henkilöiden kyky käyttää resurssia X vähenee, onnittelut! Kuusi pistettä.

Esim. kun miljardööri rakennuttaa itselleen huvilaivasto-osaston, alusten vaatimat materiaalit, niiden muokkaamiseen ja alusten käyttöön kuluva energia, ja rakentamiseen ja ylläpitoon tehty työ on välttämättömästi poissa ko tuotannontekijöiden vaihtoehtoisista käyttökohteista.

Toinen esimerkki: kun pieni joukko ihmisiä rikastuu l. vaurastuu toisia paljon enemmän, ja käyttää rikkauksiaan esim. Helsingissä sijaitsevien asuntojen ostamiseen, kaikista asunnoista pyydettävä hinta nousee vastaamaan sitä, mitä ihmiset kykenevät niistä tarjoamaan.

Tämä on taloustieteen ytimeen menevä kysymys. Maailmassa on niukasti resursseja, joilla on vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia. (Kts. esim. Robbins 1932.)

Taloudellisessa vallassa on kyse kyvystä päättää resurssien käytöstä johonkin asiaan ja estää niiden käyttö johonkin toiseen.

Vain jos resurssia X olisi äärettömän paljon, sen lisääntynyt käyttö nyt ei vaikuttaisi mitenkään toisten kykyyn käyttää samaa resurssia nyt tai tulevaisuudessa. (Silloin kyseinen resurssi ei tarkkaan ottaen myöskään kuuluisi taloustieteen käsittelemien asioiden piiriin.)

Mutta koska elämme äärellisessä maailmankaikkeudessa, mitään resurssia X ei ole koskaan äärettömästi. Edes atomeja ei ole äärettömän paljon, eikä varsinkaan mitään, mitä atomeista tai energiasta voidaan saada aikaan. (Edes ajatuksia ei ehditä ajattelemaan äärettömän montaa.)

Kaikki tosiolevainen toiminta vaatii vähintään energiaa. Siksi energian saatavuus tulee viimeistään asettamaan rajan sille, miten paljon resursseja X, Y, jne voidaan yhteensä käyttää.

Edes virtuaalimaailmoista ei ole ratkaisuksi: jokainen irreversiibeli muistitilan muutos vaatii vähän mutta kuitenkin energiaa. (Kts. esim. Scott & Lewis 2021.)

Eli jokainen muutos virtuaalimaailmassa kuluttaa vähän energiaa. Vain kuolleet eivät kuluta energiaa.

Ilman tätä energiaa ja sen kulutusta, ei ole myöskään taloudellista valtaa. Ja koska samaa vapaata energiaa ei voi käyttää kahta kertaa, se, että joku omii jonkin energiavirran itselleen, meinaa että joku toinen tai kolmas ei voi hyötyä siitä.

Koska insinööri ei toivo vaan laskee, niin todettakoon, että nykyisen energiankulutuksen kasvunopeuden ylläpitäminen vaatisi noin v. 3400 Auringon kaiken energiantuotannon kaappaamista, ja n. v. 4500 koko Linnunradan kaiken tuotannon kaappaamista (kts. esim. Murphy 2021).

On myös arvioita siitä, montako simuloitua älyllistä olentoa maailmankaikkeuteen voisi mahtua. Siinä maailmankaikkeudessa, joka on Maasta käsin edes teoriassa saavutettavissa eli ns. valokartiossamme, voisi Bostromin (2016) mukaan mahtua 10^38-10^58 100-vuotiasta elämää.

Ilman muihin tähtiin muuttamista Maa voisi kenties elättää 10^18 eli miljardi miljardia elämää, sanovat Greaves & MacAskill (2021).

Tämä on paljon, mutta ei äärettömästi. Resursseja on siis aina äärellinen määrä.

Todettakoon myös, että nykyinen talousjärjestys törmää johonkin muuhun pullonkaulaan kaaaaaaaauan ennen kuin energiansaannin rajallisuus tulee esteeksi. Mutta kun olemme kerran päässeet yksimielisyyteen siitä, että raja on jossakin, jää enää kysymys "missä se on."

Yhden rikastuminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, että kyseisen yksilön valta päättää äärellisten taloudellisten resurssien käytöstä kasvaa. Tämä on lähtökohtaisesti aina poissa jonkin toisen mahdollisuuksista käyttää samoja resursseja.

Huomatkaa, että tämä ei sulje pois sitä, että keinot joilla yksilö rikastuu, hyödyttävät kaikkia muita enemmän kuin yksilön lisääntynyt valta aiheuttaa haittoja. Mutta tämä on AIVAN eri argumentti kuin "ei yksien rikastuminen ole keltään muulta pois."

Ja sitten tullaankin isoon kysymykseen. Ketä oikeastaan tarkoitetaan, kun väitetään, että rikastumisen sivuvaikutukset hyödyttävät "kaikkia"?

Jos "kaikki" määritellään kuten yleensä niin, että se käytännössä tarkoittaa niitä jotka hyötyvät, niin sitten tietysti kaikki hyötyvät.

Mutta jos katsotaan vaikkapa edes horisontin takana köyhissä maissa asuvia ihmisiä, joista osalta on menossa koko kotimaa aaltojen alle jotta täällä voitaisiin ajella kilometrinkin matkat bentsiiniautolla, niin yksilöiden rikastumisen hyödyt eivät olekaan ihan yhtä selviä.

Muunlajisilla menee vielä huonommin. Ihmiset ovat muuttaneet merkittävästi n. 75% maa- ja 66% meripinta-alasta (IPBES 2019). Kaappaamme jo nyt n. 25% Maan biologisesta primäärituotannosta, ja olemme tuhonneet n. puolet kaikesta Maan elämästä (Bar-On ym. 2018).

Harha, että yksilöt voisivat rikastua määrättömästi ilman että se on "keneltäkään" pois perustuukin siihen, että näitä muille aiheutuvia haittoja ei huomioida, ja esim. ekosysteemejä oletetaan olevan käytännössä loppumattoman paljon. Tältä se on voinut näyttää vielä v. 1900.

Emme voi vain jatkuvasti lisätä edes perusmetallien saati vaativampien resurssien tuotantoa. Vaikka voisimme lisätäkin tuotantoa loputtomasti, emme voisi lisätä käyttöä, koska toimintamme vaikuttaa ekosysteemeihin ja niitä mahtuu äärelliselle pallopinnalle vain äärellinen määrä.

Siksi vaikkapa miljardöörin huvilaivastoon kuluva teräs on poissa vaikkapa sairaaloiden rakentamisesta.

Vain jos oletetaan että maata on äärettömästi, eli että Maa ei olekaan äärellinen pallopinta vaan ääretön, litteä taso, voidaan väittää että vaikkapa Helsingin asumisen hintaongelma ratkaistaan pysyvästi rakentamalla aina vain lisää.

Maa ei vaan ole litteä eikä "tehdään aina vaan lisää" ole ratkaisu, vaan ratkaisun viivyttämistä.

Hälyyttävän moni näköjään myös sekoittaa yksilöiden rikastumisen ja talouskasvun eli BKT:n kasvun. Nämähän ovat aivan eri asioita: yksilöiden rikastumisessa on kyse taloudellisen vallan kasautumisesta, BKT taas mittaa taloudessa tuotettujen asioiden arvoa yhteensä.

Mikään luonnonlaki ei määrää, että BKT ei voisi kasvaa niin, että kasvun hedelmät jaetaan suhteellisen tasaisesti. (Täydellisen tasainen jako voisi olla teoriassa mutta ei käytännössä mahdollinen.)

Itse asiassa tasaisempi jako todennäköisesti ruokkisi innovaatioita ja talouskasvua. Kuten Hayek havaitsi, informaation ollessa hajautunutta, yksilöt ovat keskussuunnittelijaa tehokkaampia päättämään resurssien käytöstä.

Jos taloudellisen vallan annetaan kasautua rikkaimpien käsiin, lähestytään Keskussuunnittelijaa.

(Voitte miettiä vaikkapa sitä, paljonko talouskasvua saadaan aikaan rakentelemalla huvilaivasto-osastoja ja yksityissaaria, vs. käyttämällä samat resurssit tuotannollisiin investointeihin kuten uusiin koneisiin ja laitteisiin. Vastaava ongelma oli myös Neuvostoliitossa.)

Monella on myös vakavia väärinkäsityksiä siitä, mitä Paul Romerin endogeenisen kasvun teoria oikeastaan tarkoittaa. Tämän teorian mukaan tietyillä oletuksilla, tietyissä olosuhteissa, BKT voi kasvaa ilman että aineen tai energian kulutus lisääntyy.

Toisin kuin to del la mo ni, ihan taloustiedettä lukeneita myöten, näyttää luulevan, endogeenisen kasvun teoria EI TAKAA, että talouskasvusta tulisi aineetonta (kts. esim. Jones 2019). Se sanoo vain, että aineeton talouskasvu ei välttämättä ole mahdotonta.

(Empirian mukaan Romerin teorian vaatimat oletukset eivät näytä toteutuvan. Esim. uusien ideoiden löytämisen vaikeus Q ei saa kasvaa; mikään ei määrää että se ei voisi kasvaa, ja empiria viittaa siihen, että se kasvaa. Kts. esim. Jones 2009, 2010; Jones 2019; Bloom 2020)

Loputonta kasvua ei endogeenisesta kasvustakaan kyllä saada ulos, koska maailmankaikkeus on äärellinen. Suosittelen vakavasti tutustumaan eksponentiaaliseen kasvuun, sekä siihen, miten se lasketaan.

Kun laskee niin ei tarvitse luulla, esim. että meillä on melkein loputtomasti aikaa ennen kuin ongelmista tulee vakavia. Ei ole.

Vallan kasautumisella on lähes aina suuren yleisön kannalta suuria haittoja ja suoranaisia vaaroja, oli vallan laji sitten mikä tahansa.

Nykyinen tilanne, missä alle sata ihmistä omistaa enemmän kuin puolet ihmiskunnasta, on täysin kestämätön. Tähän pitää vaikuttaa kuten kulkutauteihin ja kaikkiin korkoa korolle-ilmiöihin: ajoissa.

Olen kirjoittanut aiheesta enemmän esim. tässä:

https://twitter.com/jmkorhonen/status/1363834959379718147?s=20&t=ezubwKclOkOBKvXQJ8i0LA

LÄHTEET:

Bar-On, Y. M., Phillips, R., & Milo, R. (2018). The biomass distribution on Earth. Proceedings of the National Academy of Sciences, 115(25), 6506–6511. <doi.org/10.1073/pnas.1…>

Bloom, N., Jones, C. I., Van Reenen, J., & Webb, M. (2020). Are Ideas Getting Harder to Find? American Economic Review, 110(4), 1104–1144. <doi.org/10.1257/aer.20…>

Bostrom, N. (2016). Superintelligence: Paths, dangers, strategies. Oxford University Press.

Greaves, H., & MacAskill, W. (2021). The case for strong longtermism (Working Paper No. 5–2021; GPI Working Paper). Global Priorities Institute. <globalprioritiesinstitute.org/hilary-greaves…>

IPBES. (2019). Global assessment report on biodiversity and ecosystem services of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services (Version 1). Zenodo. <doi.org/10.5281/ZENODO…>

Jones, B. F. (2009). The Burden of Knowledge and the “Death of the Renaissance Man”: Is Innovation Getting Harder? Review of Economic Studies, 76(1), 283–317. <doi.org/10.1111/j.1467…>

Jones, B. F. (2010). Age and Great Invention. Review of Economics and Statistics, 92(1), 1–14. <doi.org/10.1162/rest.2…>

Jones, C. I. (2019). Paul Romer: Ideas, Nonrivalry, and Endogenous Growth. The Scandinavian Journal of Economics, 121(3), 859–883. <doi.org/10.1111/sjoe.1…>

Murphy, T. W. (2021). Energy and Human Ambitions on a Finite Planet: Assessing and Adapting to Planetary Limits. eScholarship, University of California. <escholarship.org/uc/item/9js529…>

Robbins, L. (1932). An Essay on the Nature and Significance of Economic Science. Macmillan.

Scott, A., & Lewis, T. G. (2021). Sustainable computing. Ubiquity, 2021(February), 1–10. <doi.org/10.1145/3450612>

Ps. Unohtui käsitellä väite ”mutta kyllä voi rikastua myös tekemällä hyvää.”

Joskus ehkä näinkin. Mutta silti, jos rikkauksiaan käyttää mihinkään mikä vaatii rajallisia resursseja eli mihinkään, käytetyt resurssit ovat poissa jostain muusta käytöstä.