Thread by @jmkorhonen

Tässä on pitkä kritiikki äskeisestä ketjustani. Kiitos @NikoEcon , suositelen lukemaan.

Mutta uskon silti olevani oikeassa. Koska tarkoitan”yksien rikastumisella” taloudellisen vallan - myös tuolla ei-nollasummapelillä mahdollisesti lisääntyvän - jakaumaa kaikkien olioiden yli.

https://twitter.com/nikoecon/status/1489703861828866058

Nähdäkseni ei ole millään tavalla ristiriidassa, että yksilöiden hyvinvointi voi lisääntyä samaan aikaan kun valta keskittyy. Myöskään en tunne lakeja jotka vaativat, että vallan on ehdottomasti keskityttävä jos hyvinvointi kasvaa.

Ongelma näissä keskusteluissa on se, että fraasia ”ei yksien rikastuminen ole keneltäkään pois” ja taloustieteen teorioita, että talous _voi_ kasvaa ilman että aineen ja energian kulutusta lisätään, käytetään puolustamaan koko ajan räikeämpiä eriarvoisuuksia.

Nämä räikeät eriarvoisuudet taas tekevät ympäristörajojen sisällä pysymisestä pirullisen vaikeaa. Kuten Niko tuo esille, ongelma ei ole se, ettemme tietäisi, miten vaikka päästöt saataisiin kuriin. Vaikkapa riittävä hinta hiilelle tekisi sen.

Mutta. Miten se saadaan aikaan?

Tiedämme, että luonnon käytölle pitää saada käytännöllisesti katsoen absoluuttiset rajat. Eli jokin enimmäismäärä vahinkoja joita ihmiset saavat toiminnallaan yhteensä aiheuttaa. Tämä määrä on nykyään aiheutettuja vahinkoja selvästi pienempi, eli raja on jo ylitetty.

Tämä enimmäismäärä vahinkoja, kutsuttakoon niitä vaikka ”vahingonaiheuttamisoikeuksiksi”, on siis rajattu resurssi, jonka käyttöä pitäisi vähentää.

Miten nämä oikeudet tulisi jakaa?

Jos markkinoilla, niin yhden rikastuminen on muiden oikeuksista pois.

Jos taas ei markkinoilla, rikastumiselle tulee de facto raja siitä, että ihmisellä voi olla rahaa tsiljardi biljardia, mutta sitä ei voi käyttää määräänsä enempää, koska vahinko-oikeudet loppuvat ennen kuin raha.

Tämän vuosisadan alkupuoliskon määrääviin kysymyksiin kuuluu se, miten tuommoiset rajat saadaan käytännössä aikaan.

Tätä olisi syytä pohtia vähän enemmänkin, sen sijaan että jäädään jumiin siihen, että teoriassa tiedämme, että hinta vahingoille rajoittaisi vahinkoja.