Tässä on pitkä kritiikki äskeisestä ketjustani. Kiitos @NikoEcon , suositelen lukemaan.
Mutta uskon silti olevani oikeassa. Koska tarkoitan”yksien rikastumisella” taloudellisen vallan - myös tuolla ei-nollasummapelillä mahdollisesti lisääntyvän - jakaumaa kaikkien olioiden yli.
Nähdäkseni ei ole millään tavalla ristiriidassa, että yksilöiden hyvinvointi voi lisääntyä samaan aikaan kun valta keskittyy. Myöskään en tunne lakeja jotka vaativat, että vallan on ehdottomasti keskityttävä jos hyvinvointi kasvaa.
Ongelma näissä keskusteluissa on se, että fraasia ”ei yksien rikastuminen ole keneltäkään pois” ja taloustieteen teorioita, että talous _voi_ kasvaa ilman että aineen ja energian kulutusta lisätään, käytetään puolustamaan koko ajan räikeämpiä eriarvoisuuksia.
Nämä räikeät eriarvoisuudet taas tekevät ympäristörajojen sisällä pysymisestä pirullisen vaikeaa. Kuten Niko tuo esille, ongelma ei ole se, ettemme tietäisi, miten vaikka päästöt saataisiin kuriin. Vaikkapa riittävä hinta hiilelle tekisi sen.
Mutta. Miten se saadaan aikaan?
Tiedämme, että luonnon käytölle pitää saada käytännöllisesti katsoen absoluuttiset rajat. Eli jokin enimmäismäärä vahinkoja joita ihmiset saavat toiminnallaan yhteensä aiheuttaa. Tämä määrä on nykyään aiheutettuja vahinkoja selvästi pienempi, eli raja on jo ylitetty.
Tämä enimmäismäärä vahinkoja, kutsuttakoon niitä vaikka ”vahingonaiheuttamisoikeuksiksi”, on siis rajattu resurssi, jonka käyttöä pitäisi vähentää.
Miten nämä oikeudet tulisi jakaa?
Jos markkinoilla, niin yhden rikastuminen on muiden oikeuksista pois.
Jos taas ei markkinoilla, rikastumiselle tulee de facto raja siitä, että ihmisellä voi olla rahaa tsiljardi biljardia, mutta sitä ei voi käyttää määräänsä enempää, koska vahinko-oikeudet loppuvat ennen kuin raha.
Tämän vuosisadan alkupuoliskon määrääviin kysymyksiin kuuluu se, miten tuommoiset rajat saadaan käytännössä aikaan.
Tätä olisi syytä pohtia vähän enemmänkin, sen sijaan että jäädään jumiin siihen, että teoriassa tiedämme, että hinta vahingoille rajoittaisi vahinkoja.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Osaisiko joku esim. taloustieteen proffa kertoa, missä kohtaa endogeenisen kasvun malli takaa, että talouskasvu tulee varmasti siirtymään täydellisesti sellaiseksi, ettemme tarvitse yhtään lisää luonnonvaroja tai energiaa?
Ylipäätään Romerin kärrääminen esille aina kun puhutaan ympäristölle aiheutetuista vahingoista on äärimmäisen ongelmallista. Hänen teoriansa kun vain tarjoaa mahdollisuuden, että jokin nollaa suurempi BKTn kasvu ei aivan välttämättä vaadi reaalisten resurssien käytön kasvua.
Romerin endogeenisen kasvun teoria
1. Ei (tietääkseni mitenkään) takaa että näin todella tapahtuisi 2. Ei sano mitään siitä, miten suurta kasvua on luvassa vaikka näin tapahtuisi
Miksi yksien rikastuminen on aina jollain tavalla muilta pois?
Yritän nyt selittää lyhyesti, miksi äärellisessä maailmassa on aina niin, että jos yhden toimijan taloudellinen valta kasvaa, se tarkoittaa jonkin toisen toimijan vallan vähenemistä.
Aloitetaan yksinkertaisella kysymyksellä. Oletetaan että kaikki muu säilyy muuttumattomana, ts. "ceteris paribus", mutta yhden henkilön kyky päättää siitä, miten paljon hän käyttää resurssia X, kasvaa. Jos hän käyttää kykyään, mitä käy muiden kyvylle käyttää resurssia X?
Jos vastasitte, että muiden henkilöiden kyky käyttää resurssia X vähenee, onnittelut! Kuusi pistettä.
Metsänomistajien etu olisi kehittää metsäteollisuutta kohti pienempiä kuutiomääriä laadukkaampaa tavaraa. Tämä olisi myös luonnon etu, jopa maanpuolustuksenkin. (Alle 60-vuotias metsä ei paljon hidasta panssarivaunuja.)
Mutta nykyiselle metsäteollisuudelle tämä olisi tuho.
Niinpä nykyinen metsäteollisuus tekee kaikkensa pelotellakseen metsänomistajia ja saadakseen heidät uskomaan, että pohjoisen hidaskasvuista ja potentiaalisesti tiheäsyistä puuta voi käyttää vain halvimmalla mahdollisella tavalla.
Tätä voisi pitää äimistyttävänä numerotietona näin keskellä pahinta pandemiaa vuosisataan ja isointa kriisiä sitten maailmansotien. Jos siis olisi uskonut oikeiston huutelun heidän ”ylivertaisesta talousosaamisestaan” tai ulinan, miten vasemmistohallitus ”tuhoaa Suomen talouden”.
Kehityksen tarkemmat syyt selvinnevät aikanaan. Totean vain, että esim. rahan jakaminen vähävaraisemmille tyypillisesti johtaa kysynnän ja taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymiseen, kun taas ”kannustavat” veronalennukset jo varakkaille lähinnä asuntojen hintojen nousuun.
Jos oikeasti haluttaisiin kasvattaa kaikkien eikä vain jo eniten saaneiden kakkuja, niin rahaa kannattaisi jakaa paljon nykyistä enemmänkin niiltä, joilla sitä on paljon enemmän kuin elämiseen tarvitsee niille, joilla on liian vähän. Sama euro ehtisi kiertää paljon enemmän.
Mitä mietin NATO-jäsenyydestä vuoden 2022 kynnyksellä?
En edelleenkään ymmärrä puhetapaa missä ei suostuta näkemään, että jäsenyydestä aiheutuisi myös haittoja ja riskejä, ja että näitä pitäisi punnita hyötyjä vasten. Mutta liittyminen on nyt ajankohtaisempaa kuin aikoihin.
Keskeinen skeptisyyden aihe NATOssa liittyy kohdallani edelleen siihen, että eurooppalaisten kumppaneiden sotilaallinen suorituskyky on likimain pyöristysvirhe Yhdysvaltojen suorituskykyjen rinnalla. Ja Yhdysvallat on epäluotettava liittolainen.
Yhdysvaltojen halu auttaa riippuu täysin maan sisäpolitiikasta. Ja se on ollut sekaisin jo pari vuosikymmentä. On ihan realistinen skenaario, että seuraavina vuosikymmeninä maassa on ainakin ajoittain hallinto, joka tekisi vuosisadan diilin Kremlin hallitsijoiden kanssa.
Toisaalta, Neuvostoliiton onnistumiset, etenkin lähtökohdat (likimain feodaaliasteelta aloittaminen, sisällissota, ulkomaiden kauppasaarto, paranoidi diktaattori, toinen maailmansota) huomioiden, ovat jopa hämmästyttäviä.
Järjestelmä ei ollut ihan toimimaton.
Omakaan järjestelmämme ei toki ole ollut ihan toimimaton. Olemme saaneet aikaan paljon hyvää ja kestäneet vain muutamin kriisein jo 30 v kauemmin kuin Neuvostoliitto. Mutta jää nähtäväksi, seuraako ”todella olemassa oleva kapitalismi” ”todella olemassa olleen sosialismin” tietä.