My Authors
Read all threads
Pari sanaa Kreikan ja Turkin rajan tilanteesta. Toimiiko Kreikka oikein, miten kovaa pelaava Turkki saadaan asialliselle linjalle, mitä EU ja Suomi voivat tehdä sekä akuutisti että pitkällä aikavälillä.

Ihmisoikeussopimuksia ja kv oikeutta on noudatettava. Mutta miten?

Ketju:
Kreikan pakolaisleireillä ja rajalla olevat ihmiset eivät ole syyllistyneet mihinkään.

Missään olosuhteissa Kreikka ja Turkki eivät voi tehdä ihmisoikeusrikkomuksia. Näiden ihmisten oikeudet on siis turvattava ja erityisesti lapsia ja haavoittuvassa asemassa olevia suojeltava.
EU-maiden on pikaisesti autettava Kreikkaa sekä rajavalvonnassa että pakolaisleirien ihmisten saattamisessa asialliseen turvapaikkamenettelyyn. Suomen tavoin saarten pakolaisleireillä olevia on otettava EU-maihin,jotta akuutti kriisi hygienian ja terveyden olosuhteissa ratkotaan.
Auttaminen rajavalvonnassa on vain ja ainoastaan laillisten ja järjestäytyneiden olojen palauttamista varten. Siihen kuuluu rajanylityksen turva. Siten EU-maiden on myös turvattava rajalla olevien ihmisten oikeudet ja hädänalaisten saattaminen EUn puolelle (esim vesillä olevat).
Kreikka voi keskeyttää rajalla olevien ihmisten asioiden käsittelyn ja vastaanoton vain turvallisten& järjestäytyneiden olojen takaamiseksi. Tämä kv oikeuden mukaan mahdollista. Siinäkin tapauksessa Kreikan ja EUn viranomaisten on turvattava ihmishenget ja autettava hädänalaisia.
Mitään kuukauden yleiskeskeytystä turvapaikkamenettelyyn EU ei voi hyväksyä, eikä mikään EU-instanssi ole niin myöskään tehnyt.

Kunhan olot rajalla saadaan rauhoitettua, tämä Kreikan näkemys on saatava muutettua. Missään olosuhteissa siviilejä ei saa silti saattaa vaaraan.
Turkki operoi tavalla, joka rikkoo kv oikeuden periaatteita. Se järjestää ihmisiä Kreikan rajalle - kannustamalla, kuskaamalla ja jopa panostamalla eri lähteiden mukaan - ja asettaa poliiseja estämään ihmisten paluun Turkin alueelle rajalta. Tämä ei ole hyväksyttävää.
Turkin valtion operaatioita ei voi silti laittaa sen kohteena olevien ihmisten syyksi. Päinvastoin, se asettaa nämä ihmiset erityiseen vaaraan ja siksi heidän oikeutensa ja henkensä turvaamiseen on laitettava EUlta erityistä huomiota.

EUn on neuvoteltava ratkaisua Turkin kanssa.
Turkissa on lähes 4 miljoonaa pakolaista. Se on paljon. Osin EUn ja myös YKn kautta kanavoidun avun myötä osa heistä on melko turvatussa asemassa ja mm toimivan käteisapuohjelman, koulutuksen ja terveydenhuollon piirissä. Osa taas syrjinnän kohteena heikoissa oloissa.
EUn on pyrittävä löytämään sopu Turkin kanssa pakolaisten auttamisen jatkamisesta. Turkki on oikeassa siinä, että kaikkea sovittua apua ei ole vielä saatu perille. EU ei voi kuitenkaan hyväksyä rahan ohjaamista Erdoganin omaan kassaan vaan sen pitää mennä valvotusti pakolaisille.
Samalla kun EU sopisi Turkin kanssa pakolaisohjelman jatkamisesta se ei voi hyväksyä Turkin ihmisoikeusrikkomuksia Syyrian sisällissodassa Idlibissä.

Turkin ja sen tukemien kapinallisten sekä Syyrian hallituksen ja Venäjän välissä miljoona pakolaista, yli puolet lapsia.
Turkki, Venäjä ja Syyrian hallitus sekä muut osapuolet (mm kurdit) saatava laajentamaan tulitaukoa. On luotava siviileille ja avulle turvalliset olot ja humanitaariset käytävät. Osana voi olla kv yhteisön valvoman pakolaiskeskuksen luominen,muttei Turkin alla tai sen "puskurina".
EU ja kv yhteisö eivät voi toimillaan alta tukea tai hyväksyntää minkään osapuolen kv oikeuden vastaisille operaatioille toisen maan alueella. Siksi ensisijaisesti Syyrian alueen rauhassa saatava sisällissodan kotimaiset osapuolet sopuun. Miehitysten hyväksyminen olisi virhe.
Mitä sitten tehdä pitkällä aikavälillä? EU:n on vihdoin luotava yhteinen EUn turvapaikkamenettely. Jolleivät kaikki maat siihen suostu (Unkari), on se euron tavoin perustettava enemmistön kesken. Vasta yhteinen menettely poistaa kriisitilanteet ja paniikin vast tilanteissa.
EUn yhteinen turvapaikkamenettely perustuisi ulkorajoilla EUn lipun alla oleviin rekisteröintikeskuksiin. EU takaisi ja turvaisi siellä säälliset olot ihmisille.

Keskus rekisteröi hakemukset, suorittaa pikapalautukset, jos ei perusteita, ja ohjaa muut jäsenmaihin eteenpäin.
EU vastaisi yhdessä hakemuksista: se turvaisi niiden tason, ihmisoikeudet ja parantaisi poliisiviranomaisten kykyä tunnistaa väärinkäytökset.

Kaikki osallistuvat jäsenmaat maksaisivat osuuden ja sitoutuisivat ottamaan varsinaiseen käsittelyyn tulevista osuutensa hallitusti.
Samalla EUn tehtävä parhaansa jotta ihmiset eivät joutuisi lähtemään pakoon 1) kotimaastaan 2) sen läheisyydestä konliiktien sattuessa.

Siksi EUn on kauppa- ja kehityspolitiikassa sekä muissa kahden välisissä sopimuksissa ko maiden kanssa tuettava maita auttamaan itse itseään.
EUn tukea saisivat ne maat, jotka 1) vahvistavat demokratiaa ja oman taloutensa reiluja pelisääntöjä 2) maat jotka ylläpitävät konfliktialueiden lähellä pakolaisleirejä.

Jos maa ei tee yhteistyötä vaan on ihmisten salakuljetuksen kauttakulkumaa, sitä ei vastaavasti tueta.
Konfliktialueiden lähistöllä valtaosa maailman pakolaisista. Siellä oloja parannettava ja taattava koulutus, terveys, toimeentulo.

Kiintiöpakolaisten määrää isosti kasvattamalla EU osoittaisi: helpoin tapa saada turvaa on leireiltä YKn suositusten mukaan eniten hädänalaisista.
Nämä toimet...
1)vähentävät pakolaisuutta& konflikteja
2) vähentää ihmisten tarvetta paeta konfliktialueen naapurimaista
3)takaa EUsta turvaa hakevien ihmisoikeudet.
4)vakauttaa Eurooppaa ja lähialueita.

Kyllä, se maksaa jotain, mutta paljon enemmän maksaa että tätä ei tehtäisi.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Ville Niinistö

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Trending hashtags

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!