My Authors
Read all threads
Koronaviruksella on erittäin suuri vaikutus 2020, tietysti terveyteen ja hyvinvointiin, mutta myös politiikkaan, talouteen ja sitä kautta myös ilmastonmuutoksen hillintätoimiin. Alla ketjussa muutamia ajatuksia ja havaintoja: (1/n) #korona #koronafi #koronavirus
Ensinnäkin totean, että koronaviruspandemia on globaali inhimillinen tragedia, ja ihmisten terveys ja kriisin ratkaisu pikaisesti etusijalla. Pandemian kesto ja vaikutus on edelleen hämärän peitossa ja ratkaisujen vaikuttavuus ja mahdollisuudet jäävät nähtäväksi.
Raporttien mukaan koronan rajoittamistoimet ovat jo vaikuttaneet merkittävästi Kiinan teollisuustuotannon hetkelliseen vähenemiseen, jopa 40 % tuotannosta ja sitä kautta -25 % KHK-päästöistä
Maailmantalouden osalta päästöjen hetkellinen putoaminen riippuu siitä, miten virus vähentää taloudellista aktiviteettia.
Historiallisen tiedon pohjalta voidaan sanoa, että päästöt ovat pudonneet talouskriiseissä, mutta hyppäys ylöspäin on tapahtunut jokaisen kriisin jälkeen. Siksi ratkaisevaa on, millaista kasvua tuetaan ja haetaan kriisin jälkeen.
Historia myös osoittaa, että päästöt pomppaavat hyvin nopeasti takaisin, kun talous palaa takaisin kasvu-uralle. Näin on aina käynyt ennenkin, jopa finanssikriisin jälkeen.
Henkilökohtaisesti en riemuitse päästöjen putoamisesta tällä tavalla, koska tämä ei ole tapa jolla saadaan aikaan merkittäviä, pitkäkestoisia ja pysyviä päästövähennyksiä.
Tästä johtuen koronan ilmastovaikutukset riippuvat, mikä on pitkäaikainen rakenteellinen muutos ja erityisesti fossiilisten polttoaineiden kulutus jatkossa.
Hallitusten pitää reagoida nopeasti ja tehokkaasti koronaviruksen negatiivisten vaikutusten rajoittamiseen. Tämä voi johtaa toisaalta myös siihen, että huomio ja resurssit ilmastokriisin ratkaisuun kärsivät prosessissa.
IEA arvioi, että öljyn tuotanto supistuu ensimmäistä kertaa 10 vuoteen, ja erityisesti liikenteen ja logistiikan kysyntä putoaa dramaattisesti.
Muiden fossiilisten polttoaineiden hinnan lasku lisää sen kulutusta ja toisaalta vähentää kysyntää vähähiilisille teknologioille, esimerkiksi sähköautojen osalta.
BNEF -analyysin mukaan uusien aurinkovoimaloiden investoinnit putoaa 8 %, myös sähköautojen myynti hidastuu tai jopa pysähtyy tänä vuonna. Tuulivoimaloiden osalta komponenttipula voi hidastaa investointeja (kysynnän hiipumisen lisäksi)
Toisaalta IEA:n arvion mukaan 70 % investointikysynnästä on kuitenkin regulaatioon perustuvaa, joten jää nähtäväksi mikä vaikutus on. Paljon riippuu kriisin kestosta ja jälkipyykistä.
Voimakkaasti heilahteleva öljyn hinta vaikuttaa yhtiöiden investointinäkymiin ja kykyyn investoida vähähiilisiin hankkeisiin kaikkien sektoreiden osalta. Epävarmuus on aina huonoa pitkän aikavälin näkymille ja riskinotolle.
On selvää, että hallitukset ja muut markkinatoimijat aikovat nyt voimakkaasti elvyttää taloutta, jotta koronakriisin vaikutuksia voitaisiin lieventää.
Tässä tilanteessa on kriittistä, että toimet tukisivat vähähiilistä transformaatiota ja pitkän aikavälin kestävyyttä. Näillä toimilla voitaisiin tukea samanaikaisesti sekä lyhyen että pitkän aikavälin ilmastoystävällistä taloutta
Koronakriisi voi toimia myös esimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunnalliset muutokset ja käyttäytyminen voi muuttua, esimerkiksi tehottoman ja tarpeettoman paljon päästöjä synnyttävän liikkumisen osalta.
Jos onnistumme koronakriisin pikaisessa selättämisessä voi tämä toimia myös hyvänä esimerkkinä, miten yhteiskunnallisesti voidaan tehdä fiksuja ja vaikuttavia muutoksia lyhyessäkin ajassa.
Kansainvälinen ilmasto -ja ympäristöpolitiikka ja neuvottelut ovat erityisessä vaarassa. 2020 on kunnianhimon noston vuosi kv-neuvotteluissa, nyt kaikki valmistelut ovat vaarassa. Tarvitaan kv-yhteistyötä ja uusia tapoja neuvotella etänä.
Glasgown ilmastokokous loppuvuodesta, EU-Kiina huippukokous syyskuussa jne. Ilman näitä kokouksia on riski, että kansainvälinen yhteistyö heikkenee kriisin pidentyessä.
Summa summarum: koronakriisin pikainen ratkaisu on kaikkein tärkeintä ihmisten ja yhteiskuntian kannalta. Ilmastotoimien vahvistamista pitää miettiä osana elvytys -ja muita tukitoimia. Hiilineutraalin talouden rakentaminen on järjestelmällistä ja pitkän aikavälin työtä.
@threadreaderapp unroll please
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Matti Kahra

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!