Thread by @jmkorhonen

Tää on kiinnostava aihe koska todellisuus taisi parhaan tietoni mukaan olla "vähän riippuu". Muutama pohdinta tekniikasta, tieteestä ja sen edistymisestä Neuvostoliitossa seuraa.

https://twitter.com/pekkakopo/status/1418191536110587909

Nyt siis ensinnäkin Neuvostoliitto on aika vakuuttava vastaesimerkki usein hellitylle ajatukselle, että tekniikan huikea kehitys ehdottomasti vaatii sitä, että sallimme miljardöörien kasata itselleen määräämättömän suuria omaisuuksia.

Kyseessähän oli siis maa, joka aloitti 1920-luvun käytännössä nollapisteestä: Venäjä oli vielä ensimmäisen maailmansodan aikaan vasta teollistumista aivan aloitteleva liki-feudalismi, ja sisällissota tuhosi sekä ison osan kaikesta että ajoi paljon koulutettuja maanpakoon.

Päälle tuli sitten kauppasaarto JA sarja yleensä vähemmän onnistuneita talouskokeiluja JA diktatuuri ja erimielisten vaientaminen JA Stalinin hirmuvalta JA toinen maailmansota. Tässä olisi skenaario "keksi mahdollisimman huonot lähtökohdat huipputekniikan kehittämiselle."

Vuonna 1945 käytännössä lähes kaikki Neuvostoliiton teollisuus oli joko tuhottu tai siirretty ainakin kertaalleen Siperiaan. Maa oli aivan raunioina ja menettänyt parikymmentä miljoonaa ihmistä. Stalin oli edelleen paranoidi hirmuvaltias ja kannatti mm. Lysenkoismia.

Eikä siinä vielä kaikki. Maassa oli suorastaan kielletty tuotantovälineiden yksityisomistus ja siten teoriassa viety kannustimet kehittää tuotantoa eteenpäin, eikä paraskaan insinööri saanut kovin paljon enempää mitään kuin tehtaan siivooja. (Tiettyjä etuja kyllä oli.)

Jos siis kapitalismi ja suuret tuloerot olisivat niin suunnattoman tehokkaita innovaation eteenpäin potkijoita mitä niiden mainostetaan olevan, maailman rikkaimmalla, sodasta vain vahvistuneella kapitalistisella valtiolla ei olisi pitänyt olla yhtään mitään pelättävää.

No, tiedämme että tämä osoittautui luuloksi jo varhain. Yhdysvaltalaisille oli ensin suunnaton järkytys, että "maaorjien" maa räjäytti jo 1949 atomipommin. Ainoana mahdollisena selityksenä pidettiin tietysti vakoilua, eihän kommunismi voisi muuten voittaa kapitalismia.

(Vakoilu auttoi vähän, mutta neukut olisivat kyllä tehneet pommin myös ihan omin voimin. Vaikuttaa itse asiassa siltä, että Stalin ei luottanut vakoilijoiden välittämiin tietoihin eikä niitä välttämättä edes välitetty pommia rakentaneille.)

Ehkä vielä suurempi järkytys tuli sitten 1957, kun ensimmäinen maatakiertävä satelliitti lähtikin punatähtisellä raketilla. Ja 1961, kun kommunistista tuli ensimmäinen ihminen Maan kiertoradalla. (Jäi tekemättä Jeff Bezosiltakin toistaiseksi.)

Ylipäätään Neuvostoliitossa tehtiin kunnioitettavia edistysaskelia monella tekniikan saralla, etenkin kun otetaan huomioon lähtötilanne, järjestelmän syvästi tutkimusta haittaavat ongelmat kuten tiedonkulun paranoidi rajoittaminen, ja maan pieni taloudellinen kapasiteetti.

Esimerkiksi vielä 1980-luvun alussakin Yhdysvalloissa kansallisen tiedeakatemian arvioiden mukaan Neuvostoliitto oli tutkimuksessa selvästi edellä esimerkiksi metallurgiassa ja fuusiotutkimuksessa, ja selvästi jäljessä vain mikroelektroniikassa.

Se, että Neuvostoliitossa ei täysin "tajuttu" mikroelektronisen osaamisen tärkeyttä oli tietysti strateginen virhe, mutta melko ymmärrettävä sellainen - ei sitä oikein tajuttu lännessäkään ennen kuin 1980-luvun lopulla.

Sekin on selvää, että Neuvostoliiton järjestelmässä tutkimusresurssit keskittyivät vahvasti 1) raskaan teollisuuden kehittämiseen, 2) aseisiin, ja 3) avaruuteen. Esimerkiksi kuluttajatuotteisiin panostettiin paljon vähemmän, ja tämäkin tietenkin näkyi.

Neuvostoliiton tiedettä ja tekniikkaa melkein koko uransa tutkinut yhdysvaltalainen professori Loren Graham teki 1997 kirjassaan "What Have We Learned About Science and Technology from the Russian Experience" eräänlaisen yhteenvedon.

Graham sekä tunnustaa neuvostojärjestelmän ansiot tieteen ja tekniikan kehittämisessä että ideologian positiiviset vaikutukset (esim. köyhien oloja parantavassa tutkimuksessa), mutta myös sen monet haitat.

Grahamin johtopäätös on, että tiede ja tutkimus ovat sitkeitä jopa sortovallan alla ja näyttävät tarvitsevan demokratiaa paljon vähemmän kuin usein luullaan. Demokratiasta ja vapaasta tiedonkulusta on kuitenkin kiistämättömät etunsa. (Sen lisäksi että ne ovat oikein.)

Niin kauan kun tutkijoille tarjotaan sellainen elintaso että he pärjäävät kohtuullisesti, se tuntuu riittävän hyvinkin tieteen ja tekniikan jopa rakettimaiseen nousuun. Valtavat "kannustimet" eivät yksinkertaisesti ole tarpeen. Toisaalta, huipputekniikka ei takaa demokratiaa.

Grahamin havainnot ovatkin itse asiassa häkellyttävän kaukonäköisiä, huomioiden että ne on kirjoitettu aikana jolloin n. kaikki uskoivat että tekniikan ja talouden kehittyminen tekee Kiinastakin välttämättä demokraattisen "koska huipputekniikka vaatii demokratiaa."

Ei vaadi.

Ja tämän hän myös toteaa, sanoessaan suoraan, että oletus vaikkapa Kiinan demokratisoitumisesta tekniikan kautta on pelkkä oletus, eikä historian valossa kovin hyvin perusteltu.

Jos taas meidän tilanteeseemme noita oppeja peilaisi, niin tulee mieleen ainakin se, että uskomus sekä kapitalismin ja demokratian että huipputekniikan ja demokratian välttämättömästä yhteydestä on syytä heittää romukoppaan. Kumpikaan ei vaadi demokratiaa.

Ja jos vallitsevia, jyrkkeneviä valtahierarkioita puolustavat jatkavat valtahierarkioiden puolustamista, ennen pitkää useampi heistä luultavasti tekee saman johtopäätöksen kuin mm. miljardööri Peter Thiel ja moni muu teknovaikuttaja: demokratia haittaa kapitalismia.

Tämä on mielestäni todellinen vaara demokratioille kaikkialla: valtavia taloudellisia resursseja hallitsevat ja suurta valtaa käyttävät tahot tekevät valinnan demokratian ja kapitalismin välillä, ja valitsevat kapitalismin. Kykenevätkö demokratiaa puolustavat vastarintaan?

Korjaan tätä - näin käy kun kirjoittaa muistin varassa. Vakoilulla oli mitä todennäköisimmin juuri ydinpommia useilla vuosilla nopeuttanut vaikutus. Teknistä vakoilua toki harjoitettiin paljon muutenkin - mutta se ei meinaa että Neuvostoliitossa olisi vain kopioitu länttä.