Toivoisin jokaisen painavan nyt tarkasti muistiinsa muutaman huomion ennen kuin jälkiviisaus hämärtää asioita. #Ukraina

Emme vielä tiedä päättyykö tämä sotaan, ja jos päättyy, millaiseen.

Putinilla on valta lopettaa kriisi milloin haluaa, pienellä komentoketjun viiveellä toki.
En usko sodan olevan väistämätön ennen kuin se on. Vaikka hyökkäyskäsky olisi annettu, sen voi perua. Vaikka olisi ehditty hyökätä, hyökkäyksen voi pysäyttää.
Bidenin strategia voi olla nerokas: jos Putin perääntyy nyt, hän voi syyttää vuosikaudet Yhdysvaltoja sotarumpujen paukuttamisesta. Ja hoopot uskovat.

Mutta muistakaa tämä: kyseessä on aivan poikkeuksellinen joukkojen keskitys.
Kaikki näkemäni arviot antavat vahvoja tai erittäin vahvoja syitä uskoa, että nyt on tosi kyseessä, ja Ukrainan rajalle koottu voima, nyt ehkäpä jo 3/4 Kremlin sotavoimista, on oikeasti valmistautumassa sotatoimiin. Kyse on vain siitä, painetaanko sotakoneen käynnistysnappia.
Tulevaisuudessa tulee olemaan niitä jotka väittävät, että Putinilla ei ollut mitään aikomustakaan oikeasti hyökätä. Riippumatta siitä, hyökkääkö.

Mutta valmistautuminen hyökkäykseen on niin julkeaa ja uhkaavaa, että sitä täytyy käsitellä vakavana hyökkäyksen valmisteluna.
Ja vaikka kaikki olisikin ollut vain teatteria - mihin en useasta syystä usko - niin pelkästään aseella uhkaaminen on jo väkivallan käyttöä, vaikkei asetta käyttäisi.

Nyt on ikäänkuin aseella olisi jo ammuttu uhrin viereen pari laukausta ja näytetty, että ase on oikea.
Tällä tulee joka tapauksessa olemaan vaikutuksia Eurooppaan. Jos hyökkäys tulee, pidän NATO-jäsenyyden hakemista erittäin perusteltuna vastatoimena. Vaikkei tulisikaan, sitä pitäisi harkita vakavasti.

Ja Venäjän energiasta on päästävä eroon. Muuten EU on jatkossakin heikko.
PS. Tilanne voi kestää vielä pitkäänkin, vaikka jossain vaiheessa Kremlinkin sotakassa alkaa loppumaan - joukkojen pitäminen loputtomasti valmiudessa ei ole halpaa.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Janne M. Korhonen 🇫🇮🇪🇺🐟🇺🇦

Janne M. Korhonen 🇫🇮🇪🇺🐟🇺🇦 Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jmkorhonen

Feb 22
Greetings from a Finnish leftist! The international situation has apparently left many people in the English-speaking countries confused. I write this thread in the hopes of sharing a perspective I believe is widely if not unilaterally shared in Finland, most leftists included.
What we see happening in #Ukraine right now is, to put it bluntly, Russian (or more precisely, the Kremlin's) imperialism. If no other evidence convinces you, I beseech you to read a translation of Putin's speech yesterday.
This has very little if anything to do with NATO, and almost everything to do with Putin's desire to reinstate the Russian Empire. He has consistently maintained in public that it was a "mistake" to "allow" the former Soviet republics to become independent.
Read 31 tweets
Feb 5
Osaisiko joku esim. taloustieteen proffa kertoa, missä kohtaa endogeenisen kasvun malli takaa, että talouskasvu tulee varmasti siirtymään täydellisesti sellaiseksi, ettemme tarvitse yhtään lisää luonnonvaroja tai energiaa?

Jos ei osaa, niin meillä on ongelma.
Ylipäätään Romerin kärrääminen esille aina kun puhutaan ympäristölle aiheutetuista vahingoista on äärimmäisen ongelmallista. Hänen teoriansa kun vain tarjoaa mahdollisuuden, että jokin nollaa suurempi BKTn kasvu ei aivan välttämättä vaadi reaalisten resurssien käytön kasvua.
Romerin endogeenisen kasvun teoria

1. Ei (tietääkseni mitenkään) takaa että näin todella tapahtuisi
2. Ei sano mitään siitä, miten suurta kasvua on luvassa vaikka näin tapahtuisi
Read 7 tweets
Feb 5
Tässä on pitkä kritiikki äskeisestä ketjustani. Kiitos @NikoEcon , suositelen lukemaan.

Mutta uskon silti olevani oikeassa. Koska tarkoitan”yksien rikastumisella” taloudellisen vallan - myös tuolla ei-nollasummapelillä mahdollisesti lisääntyvän - jakaumaa kaikkien olioiden yli.
Nähdäkseni ei ole millään tavalla ristiriidassa, että yksilöiden hyvinvointi voi lisääntyä samaan aikaan kun valta keskittyy. Myöskään en tunne lakeja jotka vaativat, että vallan on ehdottomasti keskityttävä jos hyvinvointi kasvaa.
Ongelma näissä keskusteluissa on se, että fraasia ”ei yksien rikastuminen ole keneltäkään pois” ja taloustieteen teorioita, että talous _voi_ kasvaa ilman että aineen ja energian kulutusta lisätään, käytetään puolustamaan koko ajan räikeämpiä eriarvoisuuksia.
Read 8 tweets
Feb 4
Miksi yksien rikastuminen on aina jollain tavalla muilta pois?

Yritän nyt selittää lyhyesti, miksi äärellisessä maailmassa on aina niin, että jos yhden toimijan taloudellinen valta kasvaa, se tarkoittaa jonkin toisen toimijan vallan vähenemistä.
Aloitetaan yksinkertaisella kysymyksellä. Oletetaan että kaikki muu säilyy muuttumattomana, ts. "ceteris paribus", mutta yhden henkilön kyky päättää siitä, miten paljon hän käyttää resurssia X, kasvaa. Jos hän käyttää kykyään, mitä käy muiden kyvylle käyttää resurssia X?
Jos vastasitte, että muiden henkilöiden kyky käyttää resurssia X vähenee, onnittelut! Kuusi pistettä.
Read 47 tweets
Jan 27
Tätä minä jaksan äimistellä, vaikka ei kai pitäisi - rahalla saa vaikutettua mielipiteisiin ajan kanssa.

Metsäteollisuuden etu on saada paljon mahd. halpaa bulkkiraaka-ainetta.

Metsänomistajan etu olisi myydä vähän mahd. kalliilla.

Mutta omistajat tukevat metsäteollisuutta.
Metsänomistajien etu olisi kehittää metsäteollisuutta kohti pienempiä kuutiomääriä laadukkaampaa tavaraa. Tämä olisi myös luonnon etu, jopa maanpuolustuksenkin. (Alle 60-vuotias metsä ei paljon hidasta panssarivaunuja.)

Mutta nykyiselle metsäteollisuudelle tämä olisi tuho.
Niinpä nykyinen metsäteollisuus tekee kaikkensa pelotellakseen metsänomistajia ja saadakseen heidät uskomaan, että pohjoisen hidaskasvuista ja potentiaalisesti tiheäsyistä puuta voi käyttää vain halvimmalla mahdollisella tavalla.

Ja omistajat uskovat.
Read 13 tweets
Jan 27
Tätä voisi pitää äimistyttävänä numerotietona näin keskellä pahinta pandemiaa vuosisataan ja isointa kriisiä sitten maailmansotien. Jos siis olisi uskonut oikeiston huutelun heidän ”ylivertaisesta talousosaamisestaan” tai ulinan, miten vasemmistohallitus ”tuhoaa Suomen talouden”.
Kehityksen tarkemmat syyt selvinnevät aikanaan. Totean vain, että esim. rahan jakaminen vähävaraisemmille tyypillisesti johtaa kysynnän ja taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymiseen, kun taas ”kannustavat” veronalennukset jo varakkaille lähinnä asuntojen hintojen nousuun.
Jos oikeasti haluttaisiin kasvattaa kaikkien eikä vain jo eniten saaneiden kakkuja, niin rahaa kannattaisi jakaa paljon nykyistä enemmänkin niiltä, joilla sitä on paljon enemmän kuin elämiseen tarvitsee niille, joilla on liian vähän. Sama euro ehtisi kiertää paljon enemmän.
Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

:(