Thread by @MiikaTiainen

Vielä tähän opiskelukeskusteluun: Opintorahan reaalinen arvo on laskenut käytännössä yhtäjaksoisesti ilman taannoisia leikkauksiakin vuodesta 1994 lähtien. Jopa nimellinen arvo on käytännössä matalampi kuin vuonna 1995 (250,28 vs. 259,01€/kk). (1/15)

Opintoaikoja on sittemmin rajattu, tukikuukausia vähennetty, tuen saamiseksi asetettu lukuvuosittainen opintopisteiden minimivaatimus. Tulorajojen nostosta on voitu lähes vain haaveilla. Jos käsityksesi opiskelusta on 90-luvulta, silloin monessa mielessä oli ”löysempää”. (2/15)

Jotain hyvääkin: viime hallitus paikkasi leikkauksiaan siirtämällä opiskelijat yleisen asumistuen piiriin. Lainatakauksen määrää nostettiin; laina on toki aina lainaa, mutta monille tärkeä tukimuoto sekin. (3/15)

Kansainvälisesti opintotuki on Suomessa toki edelleen korkealla tasolla; niin ovat muutkin sosiaalituet. Uskallan myös väittää, että suomalaiset opiskelijat ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä ilmaiseen koulutukseen ja tukiin. (4/15)

Kiitollisuuden ei kuitenkaan tarvitse tai saa olla yhtä kuin kritiikittömyys, eikä sosiaaliturvajärjestelmän vain köyhäinhoitoa varten. Opiskelijoitakin on moneen lähtöön (newsflash!): monilla menee ja tulee menemään hyvin, joillain taas on hankalampaa. Miten käyt erottelemaan?

Opinto- ja asumisen tukia saavista kk-opiskelijoista 93 prosentilla oli myös muita tuloja vuonna 2016. Se kertoo toisaalta siitä, että tuen lisäksi omaa elämistä täytyy rahoittaa työnteolla ja toisaalta siitä, että opiskelijat haluavat tehdä töitä ja arvostavat sitä. (6/15)

Minusta tämän keskustelun aaltoilu johtuu yleismaailmallisesta (paremman sanan puutteessa) ”sukupolvilupauksen” rapautumisesta; siitä, että asiat eivät aina kehity totutusti paremmiksi. Ja tätä tuntuu monen edelleen olevan vaikea ymmärtää. (7/15)

Ilmastonmuutos, tulokehitys, huoltosuhde & synnytystalkoot, digitalisaatio ja some-ajan tuoma yksityisen tilan menettäminen... Näköalattomuudesta tuskin korkeakouluopiskelijan kohdalla voi keskimäärin puhua, mutta paineen määrä on yhteiskunnallisesti monessa mielessä lisääntynyt.

Mitä itse kannariiin tulee, niin sen tavoitteista voi ja saa olla montaa mieltä. Aiheellisten huolien kuittaaminen vittuilulla kertoo minusta kuitenkin enemmän kommentoijan kuin kohteen hyväosaisuudesta tai suhteellisuudentajusta. (9/15)

Niihin lomiin liittyen on varmaan selvää, että jokainen tarvitsee lepoa ja että pitkittynyt levon puute altistaa myös muille ongelmille. On aika selvää, että joustavampi tukijärjestelmä ja korkeammat tulorajat yms. ovat hyviä keinoja mielenterveysongelmienkin hillitsemiseen.

Sitä kannattaa sitten pohtia, mihin budjetti taipuu ja miten kukakin menoja arvottaa. Koulutuspanosten käytön kannalta olisi kuitenkin järkevää, että niiden seurauksena todella on työkykyinen ja sivistynyt, ammattilainen ihminen. (11/15)

Jos vaatimus levosta todella on kohtuutonta syöttöporsastelua, niin olkoon. Väitän kuitenkin, että lyttäämällä ja ivalla kerrytät vain lisää sitä, miten niin kovin pitää sietää: epävarmuutta. Onko se sellainen maailma, jota haluat rakentaa? (12/15)

Tätä kirjoitan muuten kolmen viikon lomalta (ensimmäinen kunnon sellainen neljään vuoteen). Minulla on tähän varaa, mutta minä en ole yhtä kuin kaikki opiskelijat. (13/15)

Kuten 70- tai 90-luvun opiskelu ja sen ongelmat eivät ole yhtä kuin tämän päivän opiskelu ja sen ongelmat. Toivottavasti itsekin muistaisi tulevaisuudessa ajatella, että 2010-luvun opiskelu tuskin yks yhteen vastaa vaikka 2030-luvun opiskelua. Ja hyvä niin. (14/15)

”Ennen kaikki oli huonommin” voi olla ihan kiva stoori, sikäli jos se on totta. Ja jos ei ole, suosittelen päivittämään paitsi omia tietoja mutta yhteiskunnallista ambitiotasoa. ”Paskaa se on ollut ja on oltava” sopii hyväksi ohjenuoraksi ehkä lähinnä sontateollisuuteen. (15/15)

Ai niin, meinasi unohtua: jos opintotuen historia tai omien tietojen päivittäminen sen osalta kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tätä Ilpo Lahtisen ”Opintotuen historia, nykypäivä ja tulevaisuus” -katsausta, joka löytyy Kelan sivuilta. kela.fi/documents/1018…