Thread by @KatjaMerituuli

#Outojoulukalenteri #Outotarina
Luukku 22 (myöhässä)

Olisi varmaan jonkin klassikon aika. Let’s educate the children.

Barbados.

Pyydän kuvittelemaan Barbadoksen 1800-luvun alkupuolella. Ette ehkä voi. Moni sinne tullut ulkopuolinen sanoi, että jos maanpäällä on helvetti sen täytyy olla Barbadoksella.

Saari oli hyvin kuuma ja kostea. 1600-luvulla alkanut laaja sokeriruo’on viljely oli sotkenut alueen luonnollista pintaveden poistumaa, ja ajanut ilmaan hirvittävät parvet hyttysiä.

Hirmumyrskyt olivat jokavuotinen riesa. Joskus ne repivät kokonaisia kaupunkeja palasiksi mennessään. Koskaan ei tiennyt, mikä laiva toi tullessaan kulkutaudin, vaikka koleraa ja punatautia oli aina kotitarpeiksikin.

Saaren valkoihoinen asujaimisto koostui sekalaisesta seurakunnasta: Eniten oli englantilaisia, mutta joukossa oli myös huomattava määrä irlantilaisia ja pienempi, mutta erottuva joukko Iberian niemimaalta imigroituneita sephardim-juutalaisia.

Näiden kansanryhmien lisäksi saarella oli valtavasti orjia. Suuret pellot ja raskas taistelu sademetsää vastaan vaativat paljon työvoimaa. Orjat olivat kotoisin Länsi-Afrikasta.

Monet olivat syntyneet Barbodoksella, mutta huomattava määrä oli laivantuomia, ensimmäisen sukupolven Uuden maailman asukkaita.

Afrikkalaisia kohdeltiin yleensä huonommin kuin Amerikan mantereella. Orjat olivat Barbadoksella halvempia.

Sitä paitsi ensimmäisen polven Afrikkalaiset outoine kielineen ja vielä oudompine tapoineen ja uskontoineen näyttäytyivät valkoisten silmissä sekä pelottavina että totaalisen vieraina, epäinhimillisinä.

1700-luvun lopulla saarella oli noin 18 000 eurooppalaisperäistä ja 55 000 orjaa. Ilmapiiriä saattoi kuvata vähintäänkin jännittyneeksi. Orjakapinoita syttyi ja väkivalloin sammutettiin aina silloin tällöin.

Thomas Chase oli eräs Barbadoksen huomattavimmista miehistä. Hänellä oli sokeriruokoviljelmä ja satoja orjia. Häntä kuvattiin hyvin ankaraksi, jopa julmaksi isännäksi orjilleen.

Vuonna 1808 Thomas Chase osti hautakammion perheelleen. Hän ja hänen vaimonsa olivat juuri menettäneet Ann-Marie -nimisen kaksivuotiaan tyttärensä ja halusivat nyt ostaa haudan, johon koko perhe voitaisiin ajan tullessa haudata.

Haudan, jonka he ostivat Oistinsin kirkon hautausmaalta oli alunperin rakentanut James Elliot-niminen mies vuonna 1724.

Se oli kivinen kammio, joka oli rakennettu juuri maanpinnan alapuolelle, ja johon pääsi kiviportaita pitkin. Se oli noin 4 metriä pitkä 2 metriä leveä, joten siihen hyvinkin mahtuisi useita hautauksia.

Käsityksen mukaan James Elliot ja hänen vaimonsa oli haudattu sinne. Vuonna 1807 Haudan osti Walrondien perhe, joka hautasi sinne Thomasina Goddard- nimisen sukulaisensa. Walrondit eivät halunneet hautaa enää, ja myivät sen Chaselle.

Kun hauta avattiin, todettiin että Elliottien arkut eivät olleet siellä, mutta Thomasina Goddart siellä oli. Hänen puinen arkkunsa jätettiin hautaan ja pieni Ann-Marie laskettiin lyijyarkussa lepoon hänen kanssaan.

Neljä vuotta myöhemmin Chaset joutuivat hautaamaan toisen tyttären, nimeltään Dorcas. Tämän teinitytön kuolema oli poikkeava: Hän oli kuollut huhujen mukaan näännytettyään itsensä nälkään vastalauseena isälleen.

Melkoinen vastalause, joka herättää kysymyksen, mitä oli tapahtunut. Sitä emme kuitenkaan tiedä, tiedämme vain, että Thomas Chase oli kamala mies.

Kun hauta avattiin Mary-Annen arkku ei ollut siinä, mihin se oli jätetty. Se seisoi pää alaspäin vastakkaisella seinällä. Tilanne oli kylmäävä, mutta arkku laitettiin paikoilleen ja Dorcasin arkku pantiin hautaan.

Seuraavaksi, vain kuukausi myöhemmin, kuoli Thomas Chase itse. Barbadoksella puhuttiin, että hän oli tehnyt itsemurhan. Myös hän päätyi hautakammioonsa.

Syyskuussa 1816 hauta avattiin jälleen, kun sinne piti haudata vuoden ikäinen Samuel Brewster Ames, arkut olivat taas selittämättömästi sikin sokin haudassa.

1816 oli verisen orjakapinan vuosi. Edellä mainitun Samuel-vauvan isä kuoli siihen liittyneessä taistelussa marraskuussa ja kun hauta avattiin häntä varten, arkut olivat taas liikkuneet ympäri hautakammiota.

Vuonna 1819 viimeinen hautaan haudattu henkilö, Thomasina Clark laitettiin hautaan, ja taas: Arkut olivat sekaisin, jotkut väärin päin, jotkut toistensa päällä.

Asia ei tietysti pysynyt salassa. Barbadoksen kuvernööri Sir Stapelton Cotton kiinnostui. Hän halusi tehdä selväksi ettei hänen saarellaan kummitellut.

Kuvernöörin toimesta Chasen holvi tutkittiin tarkoin, niin että todettiin, ettei holviin ollut mitään muuta pääsyä kuin oven kautta. Mitään salakulkuteitä ei ollut missään.

Hautakammion lattialle levitettiin sahanpurua ja kammion suuri. painava ovi suljettiin ja sinetöitiin kuvernöörin sinetillä.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin hauta avattiin kuvernöörin läsnäollessa. Hauta oli ulkoa muuttumaton ja rauhallisen näköinen. Sinetti ovessa oli ehjä. Sahanpuru lattialla oli paikoillaan, mutta se olikin kaikki, mikä oli paikoillaan.

Arkut olivat jälleen sekaisin. – Ja ne eivät olleet mitään keveitä arkkuja, vaan valtavan raskaita lyijyarkkuja. Siitä huolimatta esimerkiksi Mary-Ann Chasen arkku vaikutti olevan niin kovaa paiskattu seinää päin, että sen kulma oli murtunut.

Vain Thomasina Goddardin, ensimmäisen hautaan haudatun puinen arkku oli koskematta nurkassaan. – Kuten oli muuten ollut aina, kun hauta oli avattu.

Tämä oli viimeinen kerta, kun Chasen kammio avattiin. Kaikki arkut otettiin sieltä pois ja haudattiin kukin erikseen omaan hautaansa.

Erilaisia selityksiä on tarjottu, mutta tosi asia on, että selityksiä ei ole.

Itse sanoisin vähän, että voodoo-hoodoon kanssa ei leikitä. Eikä olisi kannattanut olla niin julma orjaisäntä.