My Authors
Read all threads
Perussuomalaiset ei ole tavallinen poliitinen puolue.

Säännöt eivät ole samoja. Käyttäytyminen ei ole samanlaista. Puhe ei ole samanlaista. Ohjelmat, varjobudjetit, mikään ei ole samanlaista.
Heitä ei kiinnosta totuus tai poliittinen toiminta siten kun me sen ymmärrämme. He ovat vain puhumassa paskaa, ryyppäämässä suurta palkkiotaan, kertomassa tarinoita pahasta hallinnosta, vuotamassa ei julkista materiaalia, jne.
Tarinaa kerrottaessa totuudella ei ole arvoa. Eikä tarinan totuusarvolla väliä. Eivät he välttämättä edes tiedä mikä on totta ja mikä ei tarinan osalta. Eivät välttämättä muista saamiaan tietoja oikein, nappaavat siitä vain jotain juonenkäännettä tarinaan.
Perussuomalaisen puolueen tavoitteena ei ole mikään tavallinen demokraattinen yhteiskunnan kehittäminen. Oikealle, vasemmalle, liberaaliin, konservatiiviseen, vihreään, siniseen, punaiseen, keltaiseen suuntaan.
Perussuomalaisen puolueen tavoitteena on nykyisen demokraattisen järjestelmän lakkauttaminen, ainakin sellaisena kun sen tunnemme. Vallan keskittäminen suurelle johtajalle joka voi päättää kaikesta kuulematta muita puolueita, äänestäjiä, mediaa, tai mitään muutakaan.
Heidän esikuvansa onnistuneesta hallitsijasta ovat de facto diktaattoreita kuten Putin. Hallinnosta joka onnistuneesti kampeaa valtaa diktaattorille, kuten Unkarissa. Valtiosta joka lopulta on fasistinen diktatuuri, autoritaarinen, jopa totalitaristinen.
Pelkästään piittaamattomuus totuusarvoista pitäisi riittää muille puolueille perusteeksi olla tekemättä yhteistyötä. Miten voit jos et koskaan tiedä mitä toinen sanoo, tai kiinnostaako heitä asia ollenkaan muuten kuin mahdollisena juonenkäänteenä salaliittoteoriassa?
Saman pitäisi olla medialle syy olla antamatta persuille poliittista painoarvoa. Jos he eivät välitä asioiden todellisesta tilasta, mitä poliittista arvoa heillä voi olla?
Totalitarismin ihannoinnin pitäisi olla viimeinen niitti. Jos puolueen tavoitteena on lakkauttaa järjestelmämme ja saada tilalle diktatuuri, miten mikään puolue voi edes harkita mitään yhteistyötä heidän kanssaan?
”Joo, persutotslitarismi on ihan ok kunhan eivät pistä uuniin *meitä* vaan jonkun muun.”

Sellainen puolue ei enää ole kelvollinen hallintovastuuseen itsekään.
Demokratiaa pitää puolustaa.
Puolustaminen demokratian keinoin ei onnistu ellei eduskunta kykene määrittämään sellaisia laillisia vaatimuksia poliittiselle toiminnalle jotka pitävät toiminnan demokraattisena.
Jos eduskunta ei siihen kykene, ja media antaa persuille äänen ja kanavat jakaa salaliittoteorioita yleiseen jakeluun täysin ilman kritiikkiä, mitä mahdollisuuksia meillä on jäljellä?
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Ismo Peltonen 🌍🌏🌎🇺🇳🇪🇺🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!