My Authors
Read all threads
Eilen kirkastui, miksi pidän itseäni nykyisin jonkin sortin sosialistina.

Uskon, että ennen pitkää jokainen ihminen tajuaa saman: kenellekään ihmiselle ei saisi keskittyä kovin paljon valtaa toisten ihmisten yli.

Koska valta on rajallinen resurssi - ja vapauden edellytys.
Demokratia oli hyvä aloitus vallan jakamisesta autokraateilta ihmisille, mutta se jäi puolitiehen. Poliittinen valta ilman taloudellista valtaa on tyhjä korulause, ja viimeisen 40 vuoden aikana valtaa on luovutettu enenevässä määrin taloudellisin perustein jaettavaksi.
Liberaali oikeisto, erotuksena autoritaarisesta oikeistosta, ymmärtää henkilökohtaisen vapauden merkityksen, mutta tarjoaa ratkaisuksi jatkuvaa talouskasvua. Koska tällöin teoriassa jokainen voisi omilla ponnisteluillaan hankkia valtaa omaan elämäänsä.

Tämä ei vaan enää toimi.
Me emme enää voi juurikaan lisätä vapauksia kasvattamalla talouskonetta. Koska planeetan rajoihin törmääminen meinaa, että 1) tämä ei ole kestävällä pohjalla ja 2) koneen kasvattaminen on liki aina jonkin toisen vapauksista pois. Nykyään enenevässä määrin köyhien maiden ihmisten.
Siksi suuren enemmistön vapauksien kasvattaminen vaatii sitä, että olemassaoleva ja tuleva vauraus jaetaan nykyistä paljon tasaisemmin. (Ehdotonta tasajakoa en kannata.)

Uskon, että ymmärrys tästä, mielestäni tosiasiasta, tulee vain lisääntymään.
Asialla on kiire, koska työaseidemme voima ja nopeus ovat jo niin suuria ja kasvavat edelleen.

Maailma, jossa yksittäisillä ihmisillä on valta käyttää jopa maailmanloppu-tason voimia, mutta jossa valta on jaettu niin epätasaisesti kuin nykyään, ei voi olla vakaalla pohjalla.
Einsteinin kirjoituksia ja elämänkertoja lukeneena uskon, että tämä oli merkittävä syy, miksi esimerkiksi Einstein - mies joka tiesi jotain tieteestä ja laskemisesta - julistautui avoimesti sosialistiksi.
Einstein ymmärsi, mihin valtavat voimat harvojen hallussa epätasa-arvoisessa maailmassa todennäköisesti ennen pitkää johtavat.

Epävakauteen ja yhteiseen tuhoon.

Esimerkiksi hänen kirjoituksensa ”Miksi sosialismi?” on edelleen erittäin hyvä.

mv.helsinki.fi/home/eisaksso/…
Einsteinin aikana uhka oli ydinsota. Nyt, talouskoneen kasvettua muutamia vuosikymmeniä, keskeisin uhka on normaalin toimintamme jätteiden suuri määrä. Tulevaisuudessa voi olla uusia uhkia.

Mutta entisetkään eivät ole kadonneet. Esimerkiksi ydinsodan riski on edelleen olemassa.
Tieteellisessä mielessä globaali yhteiskunta onkin vaarallisen epävakaa järjestelmä. Ilmastokriisin eteneminen tekee siitä lähes varmasti entistä epävakaamman, kuten myös esimerkiksi biodiversiteetin tuhoutuminenkin.

Koska moderni järjestelmä kannustaa kilpailemaan vallasta.
Tämä kilpailu vallasta ja ajatus siitä, että jokainen voisi voittaa itselleen riittävästi valtaa energia- ja aineresurssien yli saadakseen vapauden, ilman, että tämä olisi keneltäkään pois, johtaa käytännössä jatkuvaan, planeetan rajojen ylityttyä tuhoon päättyvään kilpailuun.
Asiaa aika paljon mietittyäni, en näe tästä sellaista ulospääsyä, mihin ei jossain muodossa sisälly yksittäisen ihmisen hallittavissa olevan vallan - niin poliittisen kuin taloudellisen - rajoittaminen.

En elättele harhaluuloja, että tämä kävisi äkkiä. Mutta joskus se tapahtuu.
Ja siksi olen jonkinlainen sosialisti: uskon, että vapauden maksimoimiseksi vapautta pitää ennemmin tai myöhemmin jakaa nykyistä tasaisemmin ja reilummin.

Jos vasemmisto ajaisi autoritaarista sosialismia, en äänestäisi vasemmistoa. Onneksi se ei aja.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Janne M. Korhonen 🇫🇮🇪🇺🐟

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!