Puhun nyt lähinnä valtiontalouden näkökulmasta.
Ja ajasta jälkeen 90-luvun laman jälkeen. Eli jälkeen NL romahduksen, ja pääosin ajasta EU jäsenenä.
Ja ajasta jälkeen 90-luvun laman jälkeen. Eli jälkeen NL romahduksen, ja pääosin ajasta EU jäsenenä.
Valtio on heikentänyt kuntataloutta siirtäessään toimintoja enemmän kuin rahaa valtiolta kunnille, ja pienentämällä valtionosuuksia. Kuntatalous on siis kärsinyt osan valtion budjetin loppusummasta. Muistaakseni nykyrahassa suuruusluokka on pari miljardia euroa.
Valtio on myös vaikuttanut yksityisiin eläkejärjestelmiin. Sen ei juurikaan pitäisi näkyä valtion budjetissa, sillä valtio rahastoi eläkevastuisiinsa varsin vähän. Näkyy kun siirtymäaikojen jne jälkeen valtion henkilöstöä jää eläkkeelle ja vaikutus näin tulee budjettiin.
Oletan, että budjettia ei koskaan ole kasvatettu tarkoituksena kasvattaa budjettia. Syitä sellaiseen ei oikeasti ole. Ei edes keksimällä keksittyjä syitä.
Budjetin kasvu syntynee kolmella tapaa:
Budjetin kasvu syntynee kolmella tapaa:
- Kustannusten nousu lienee kaikille selvä asia. En tiedä kuinka hyvin valtion toimintojen kustannukset seuraavat yleisiä indeksejä kuten elinkustannukset, työvoimakustannukset, bruttokansantuote, jne. Tuskin paljoa voi kuitenkaan erota yksityisestä sektorista.
- Nopea muutos taloudessa tai yhteiskunnassa kasvattaa työttömyyttä, sairastavuutta, tai jotain muuta jossa kokonaismenot riippuvat merkittävästi henkilöiden määrästä jotka toimien piiriin kuuluvat.
- Tehdään erikseen päätöksiä jonkin menotason kasvusta (esim. lisätään rahaa toimialalle tai korotetaan etuuden/palkan/tms tasoa), tai luodaan uusia menoja (esim. uusi tuki yrityksille tai yksilöille, uusi yksikkö/laitos/virasto).
Ja kun kaikki ynnätään yhteen, budjetin loppusumma kasvaa.
En muista kuinka vanha käytäntö budjettikehys on, jostain 90-luvulta ehkä?
En muista kuinka vanha käytäntö budjettikehys on, jostain 90-luvulta ehkä?
Kehys rajoitteena kuitenkin on tapa pienentää budjettia tarkoituksena pienentää budjettia. Summa ensin, sen jälkeen päätökset joilla siihen päästään.
Veikkaan, että syy kehysbudjetointiin on ollut, että yhteisymmärrys budjetin koosta on ollut helpompi saavuttaa kuin tarkoista päätöksistä joilla tähän kokoon päästään. 90-luku olisi aikaa kun laman jälkeen velkaa oli paljon, velkaantuminen pysäytettiin, ja sitä lyhennettiin.
Tällöin on aina viimeisenä keinona juustohöylä: mistä leikkauksesta ei päästä sopuun otetaan kaikesta.
Mutta juustohöylää ei oletettavasti koskaan käytetä valtion budjetin osiin yhtäläisesti. Tehdään siis arvovalintoja siinä, mitkä osat budjetista alistetaan ja mitä ei.
Mutta juustohöylää ei oletettavasti koskaan käytetä valtion budjetin osiin yhtäläisesti. Tehdään siis arvovalintoja siinä, mitkä osat budjetista alistetaan ja mitä ei.
Juustohöylä on typerä keksintö, sillä se leikkaa tärkeistä ja kannattavista asioista joista normaalisti kukaan ei oikeastaan haluaisi leikata.
Poliittinen perälauta on kuitenkin käytössä monissa maissa ihan vain sen takia, että valtion budjetti on saatava jotenkin aina kasaan.
Poliittinen perälauta on kuitenkin käytössä monissa maissa ihan vain sen takia, että valtion budjetti on saatava jotenkin aina kasaan.
Tässä yhteydessä on helppo huomauttaa, että leikkaukset esim. koulutuksesta, kasvatuksesta, sosiaalitoimesta, perusterveydenhoidosta, ovat yleensä idioottimaisia ja johtavat lähes väistämättä menojen kasvuun (kenties myös tulojen vähenemiseen) myöhemmin.
En usko, että näille on koskaan laskettu pitkän aikavälin vaikutuksia. Kenties tähän ei ole ollut hyviä (taloustieteen, talpol ekonomismiikan) keinoja, silllä ovat pitkän aikavälin epäsuoria vaikutuksia.
Tai kenties ei ole laskettu kun on oikeastaan tiedetty vaikutus, mutta halutaan säästö nyt riippumatta siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
On kuitenkin varsin vaikeaa löytää valtion budjetista menoja joiden alentamisella ei olisi jotain haitallista vaikutusta. Kyllä, on haitallisia tukia, mutta ei niitäkään lopulta kovin paljoa ole. Eikä niistä tunnuta pääsevän poliittisesti yhteisymmärrykseen, joten eivät poistu.
Jokainen jonka mielestä voidaan vähentää asiasta X voisi ottaa budjettikirjan esiin ja kertoa mitkä rivit siellä ovat tämä asia X josta voidaan vähentää, ja paljonko vähennetään.
Yleisluontoinen ”turhaa byrokratiaa” on naurettava väite jos yrittää löytää miljardiluokan aukkoja, ja lopulta sekin pitää kyetä yksilöimään. Sama kaikkiin yleisluontoisiin väitteisiin.
Jos niitä haitallisia tukia lopulta saataisiin karsittua pari miljardia ja uudelleenkohdistettua (hyviksi tuiksi) toiset pari miljardia, oltaisiin pitkällä. Jos löytyisi vielä kolmas miljardi huonoja menoja, oltaisiin todella pitkällä.
Aina saa esittää toimintojen lakkauttamista, mutta luultavasti toiminto on edelleen tarpeen ja siirtyy vain yksityisen sektorin toiminnaksi. Pidän epätodennäköistä että kansantalouden mittakaavassa asia muuttuisi juuri muuten kuin luokituksen osalta.
Myös valtion budjetissa tehty säästö tarkoittaa tällöin yksityistä kulutusta, joten jos koko säästö kokonaisuudessaan palautettaisiin yksityiselle sektorille verojen kevennyksenä, ei oikeastaan kenelläkään ole enempää rahaa kuin ennen.
Toki tämä tarkoittaa jonkinlaista tulojen uudelleenjakoa, sillä tosiasiallinen tarve toiminnoille tuskin jakautuu samoin kuin hyvin suunniteltu ja kohdistettu erilaisten verojen leikkauksella yksityiselle sektorille siirretty raha.
Koska valtionkin toiminnassa vähiten kyetään vähentämään parhaiten resursoitujen intressiryhmien haluamia toimintoja, leikkaukset kohdistuvat käytännössä lähes väistämättä heikoiten reusrsoituihin tahoihin.
Joka tarkoittaa eniten peruspalveluita tarvitsevia.
Kun leikataan peruspalveluista, leikkauksen vaikutus on erilainen eri ryhmille. Hyväosaisille saattaa aiheutua lievää harmia siitä, että joitain asioita joutuu ostamaan yksityiseltä.
Huono-osaiselle se tarkoittaa yksiselitteisesti palvelun heikkenemistä, sillä yksityiseltä ostaminen ei ole mahdollista.
Pidemmän päälle tämä tarkoittaa, että osalle väestöä terveys, koulutus, ja toimintakyky heikkenevät.
Pidemmän päälle tämä tarkoittaa, että osalle väestöä terveys, koulutus, ja toimintakyky heikkenevät.
Vielä pidemmän päälle, eli ylisukupolvisesti se tarkoittaa, ettei ole mahdollisuutta kouluttautua tavalla joka nykyisin olisi tarpeen elannon hankkimiseksi.
Että terveys jää heikommaksi ja toimintakyky alhaisemmaksi. Jotka edelleen heikentävät kykyä ansaita elanto.
Että terveys jää heikommaksi ja toimintakyky alhaisemmaksi. Jotka edelleen heikentävät kykyä ansaita elanto.
Vaikutukset ulottuvat muihinkin. Yleensä vähäisempinä, mutta silti. Kansantalouden kannalta päädytään todennäköisimmin edellytysten heikkenemiseen ja sitä kautta pienempään kansantalouteen jossa edelleen julkisten palvelujen tarve kasvaa.
Kun tällaisia pidemmälle tulevaisuuteen koituvia talouden heikentymisiä ja menojen kasvuna ei lasketa auki rahaksi, kertyy yhteiskunnallista velkaa joka ei näy kirjoissa mutta realisoituu tulevaisuudessa niin rahallisena kuin yhteiskuntarauhan muodossa.
Silloinkin kun lasketaan, helposti lasketaan liian pieninä esim. käyttäen rahan yksityisen markkinahinnan mukaista diskonttokorkoa sen sijaan, että laskettaisiin pitkän aikavälin yhteiskunnallisen makrotalouden mukaan hyvin alhaisella tai nollakorolla.
Näin saadaan välitön säästö jonka haitat jäävät piiloon parin eduskunnan ajaksi. Näin leikkausten tekijät eivät joudu poliittiseenkaan vastuuseen, kertomaan miksi nykyinen heikentynyt tilanne on heidän syytänsä ja jota vastaan aikanaan saatiin nyt varsin pieneltä tuntuva säästö.
Lienee selvää, etteivät ym. yhteiskunnalliset velat ole ainoita haittoja joita leikkauksilla on saatu. Varmasti on suoremmin talouteenkin kohdistuvia haittoja. Ja elonkehän velkaa. Niistä joskus toiste. Tämä ketju on jo nyt riittävän pitkä.
@threadreaderapp unroll, please.
