Miksi äänestää eduskunnan ulkopuoleista puoluetta, sekä: miksi niistä juuri #piraatit? #vaalit2019

Lanka sunnuntai-illan ratoksi. >
1. Uudemmalla puolueella on enemmän poliittista liikkumatilaa - ei eturyhmäsidoksia rajoittamassa linjojen kehittämistä, ja vähemmän historiallista painolastia hidastamassa sopeutumista muuttuvaan maailmaan ja vaikeuttamassa katseen kääntämistä kohti tulevaa. >
> Tämä mahdollistaa myös rohkeiden avausten tekemisen, mikä tulee lähivuosina tarpeeseen, kun ilmastotuhon ja ekologisten kriisien realiteetit sekä nykyisten yhteiskunnallisten ja taloudellisten rakenteiden kestämättömyys alkavat toden teolla valjeta myös valtapuolueille. >
2. Uuden puolueen nouseminen eduskuntaan on olemassaolevien valtasuhteiden rutiinivaihtelua vahvempi signaali eduskuntapuolueille siitä, että äänestäjät kaipaavat muutosta. Edellisestä kerrasta on täällä Suomessa muuten kulunut nyt 24 vuotta. >
> Etenkin Helsingin eduskunnan ulkopuolisten arvoliberaalipuolueiden vaaliliitto voimistaa tätä viestiä - jo kuntavaaleissa 2017 3,2% helsinkiläisistä oli valmiita "riskeeraamaan" äänensä tukeakseen uusia toimijoita, ja liiton puolueiden kannatus on sen jälkeen yhä kasvanut.
3. #Piraatit ajavat asioita joita yksikään eduskuntapuolue ei aja tai ainakaan priorisoi. >
> Näitä ovat mm. tavallisen ihmisen oikeus yksityisyyteen ja laajemminkin itseään koskevien tietojen hallintaan, järkevämpi ja ennen kaikkea inhimillisempi päihdepolitiikka, tieteen ja kulttuurin avoimuus. @Piraattipuolue'tta tarvitaan sekä keskustelunavaajana että kirittäjänä. >
3.5 Erillisen maininnan ja korostuksen ansaitsee päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen. Me #piraatit olemme jo edistäneet näitä onnistuneesti paikallistasolla - Helsingin kaupunginvaltuuston lautakunnissa kokeillaan tänä keväänä kokousten livestreamausta. >
> Pyrimme myös näyttämään omalla toiminnallamme esimerkkiä: livestreamaamme Helsingissä valtuustoryhmämme kokoukset, ja olemme viime vuosien vaaleissa olleet ensimmäinen puolue, jonka kaikki ehdokkaat ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen.
4. Piraattiliike on kansainvälinen, ja piraatteja on tämän vuosikymmenen aikana noussut europarlamenttiin sekä Islannin, Tšekin, ja Luxemburgin kansallisiin parlamentteihin. Meillä on siis jo valmiiksi laajalti tietoa, kokemusta ja näyttöä siitä, >
> miten pieni ryhmä tai jopa yksittäinen edustaja voi uutena tulokkaanakin vaikuttaa. Piraateilla on 2000-luvun globalisoituneen tietoyhteiskunnan synnyttämänä liikkeenä valmiudet paitsi ymmärtää ja ratkaista sen haasteita, myös muistuttaa sen mahdollisuuksista. >
> Internetin vapauttava ja tasa-arvoistava potentiaali sekä muut tietoyhteiskunnan lupaukset on lähestulkoon unohdettu, ja ne tarvitsevat puolustajansa kaikilla päätöksenteon tasoilla. Siksi #piraatit.
Missing some Tweet in this thread?
You can try to force a refresh.

Like this thread? Get email updates or save it to PDF!

Subscribe to Maija Li Raudaskoski - #69
Profile picture

Get real-time email alerts when new unrolls are available from this author!

This content may be removed anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!