My Authors
Read all threads
Metsäketju

Luonnolla on arvoa itsessään. Luonnolla on lisäksi monia arvoja ihmisille. Hyvinvoinnillisia ja taloudellisia.
Luonnon tuhoutumisen ensisijainen syy on luonnon ottaminen talouskäyttöön. Jolloin sitä muokataan vähemmän tai enemmän, joskus jopa poistetaan kokonaan.
Metsäluonnon kadon suurin syy on metsätalous. Metsätalous on siis ensisijaisessa vastuussa metsäluonnon kadosta.
Jo METSO ohjelman tulisi olla 300M€ vuodessa, joka summa siis on metsätalouden ulkoistaman haitan hinta.
Vesistöjen pilaantuminen on osaltaan metsätalouden syy. Tähän minulla ei ole euromääriä antaa, mutta eiköhän joku ole tätäkin arvioinut. Oletettavasti kymmeniä tai satoja miljoonia euroja vuodessa. Ulkoistettu haitta jolle voidaan hinta laskea.
Hiilen varastoinnilla on nykyään arvoa. Tämä on globaali kysymys, mutta rahallinen hinta joudutaan laskemaan olemassaolevien sopimusten kautta. Suomessa EU päästösopimukset määrittävät hiilen sidonnan arvon. Hinta joudutaan maksamaan siitä, että hakkuut tapahtuvat Suomessa.
Globaalisti pitäisi siis pistää vastaavan suuruinen hiilitulli EU-rajalle.

Ja teollisuus voi aina lobata sen puolesta, että viennissä maksettaisiin päästömaksupalautuksia siltä osin kun vienti kohdistuu maihin joille tuonnista on hiilitulleja.
Koska Suomella on EU sopimuksissa maankäytön hiilinieluvelvoite, on olemassa perustaso joka pitää tavoittaa.

Jos nielu on tätä suurempi, voidaan erotusta hyödyntää erinäisiin tavoin. Ei rajatta, ja hinta pienempi kuin vastaavan päästön normaalihinta.
Jos nielu on tätä pienempi, joudutaan erotus järjestämään jollain muulla tapaa. Esim. vähentämällä liikenteen päästöjä, joka on paljon kalliimpaa. Halvimmillaan se voisi tarkoittaa päästöoikeuksia vastaavalle määrälle.
Maankäytössä Suomessa suurimmat tekijät ovat maatalous ja metsätalous, lisänä turpeen nosto sekä joukko pienempiä. Metsätalouden dominanssista johtuen voidaan keskittyä siihen. Kannatan toki päästömaksuja ja hiilivarastokorvauksia muillekin maankäytön aloille.
Jos metsätalous johtaa hiilivaraston nettomuutokseen joka on merkittävästi hiilinieluvelvoitteesta johdettua pienempi, ei sillä ole suoraan hintaa meille. Saa hakata ja käyttää, emme joudu maksamaan siitä.
Paitsi jos käyttöön otetaan hiilivarastokorvaus jolloin metsänomistajat saavat korvausta hiilivaraston kasvusta (nielusta). Tällöin hakkuilla on vastaavasti oltava päästömaksu. Ohjausvaikutuksen kannalta tämä olisi parasta.
Tulevaisuudessa voidaan olettaa hiilen sidonnan korvauksen tulevan EU päästöjärjestelmien piiriin. Vastaavasti maankäytön tullessa yleisen päästövähennysjärjestelmän piiriin kansalliset maankäytön nieluvelvoitteet poistuvat. Kaikki nielut muutttuvat arvokkaiksi.
Tällä hetkellä näyttää mahdolliselta, että Suomen maankäytön päästöjen ja nieluvelvoitteen erotus jää negatiiviseksi. Miljoonia tonneja jaksolla joka päättyy 2030. Koska tähän on vielä kymmenen vuotta, on vaikea ennustaa tarkemmin.
Uudet sellutehtaat tarkoittavat puunkäytön kasvua joka tarkoittaa, että negatiivinen lopputulos on täysin varma. Jos puunkäyttö sen sijaan vähenee vuosituhannen alun tasoon, ollaan varmasti plussalla.
Jos päädymme noin 10Mm3 ylitykseen ja jos päästön hinta 2030 mennessä nousee 50€/t tasoon, hinnaksi tulee tältä 10v jaksolta noin 500M€. Tämä olisi erittäin maltillinen tulos.
Jos kuitenkin lähdemme siitä, että päästöt saadaan maksun piiriin ja hiilivarastoille maksetaan korvauksia, 60Mm3 hakkuiden päästön hinnaksi tulisi nykyisillä päästökauppahinnoilla noin 1500M€.
Tällöin metsän omistajat toki saisivat vuotuista hiilivarastokorvausta ja puun myyntihinta saattaisi näin olla alempi.
Ja kun pitkäikäisille puutuotteille maksettaisiin varastokorvaus esim. EU puutuotekerrointen mukaan, puurakentaminen saisi suuren osan hakkuupäästömaksusta palautuksena.
Kuinka suuri metsätalouden (ja pitkälti metsäteollisuuden) saama vuotuinen piilotuki on riippuu pitkälti oletuksista mitä teemme ja valinnoista laskennan suhteen.
Kuitenkin vähintään satoja miljoonia euroja vuodessa.
Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä metsätalouden & -teollisuuden tuottamaan arvonlisäykseen, vientuloihin, palkkoihin, veroihin, tai muuhunkaan. Piilotuen tuominen esiin vain kertoo meille sen, ettei toiminta ole ainakaan niin hyvin kannattavaa kuin nyt näyttää.
Lopulta nämä tuet päätyvät suomalaisten maksettavaksi, niin heikentyneinä arvoina, nousseita hintoina, kuin maksamina veroina. Jos joudumme maksamaan enemmän kuin metsäteollisuus tuottaa meille lisäarvoa, toiminta on kansalaisille tappiollista.
Mikään tässä ei tarkoita, että kaikki metsätalous ja -teollisuus olisi kansalaisille haitallista. Koska haitta aiheutuu mittakaavasta, suurin osa haitoista saatettaisiin jopa saada poistettua pienehköllä vähennyksellä hakkuumäärissä.
Lisäksi korkean jalostusasteen tuotteet joissa raaka-aineen osuus loppuhinnasta on pieni olisivat edelleen jokseenkin yhtä kannattavia. Niitä me tarvitsemme, korkean jalostusasteen puutuotteita.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Ismo Peltonen 🌍🌏🌎🇺🇳🇪🇺🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!